keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Tyttö sinä olet tähti!

Tänä aamuna minun piti lähteä käväisemään pikaisesti Iisalmessa postissa hakemassa Hööksistä tilatut kärpässilmäverkot poneille ennen kuin menisin tarkastamaan laitumella olevat ponit - jotta voisin sitten laittaa ne silmäsuojukset paikalleen niitä tarvitseville välittömästi.

Autossa laitumen ohi ajaessa silmiini kuitenkin sattuivat pienet vaaleat korvat heinikossa Sindyn vierellä. VARSA!!! En sitä ollut osannut vielä odottaa, sillä Sindyn kiima uusi viime kesänä ilmeisesti varhaisluomisen ( astutettu ensimmäisen kerran 2.6. ) vuoksi vasta syyskuussa, ja astutuspäiväksi tuli 10.9. Odotin varsaa aikaisintaan elokuun alussa, mutta niinpä vain varsa oli ( helteiden vuoksiko? ) valmistunut "etuajassa" ja syntyi sopivasti nimipäivälahjakseni.

Ja millaisen lahjan sainkaan????!!! Rautiaan, tammavarsan, jolla on päässään suloinen tähti!

Heinikosta löytyi tällainen namu :)

 Pikkuvirran Cinny - paras nimipäivälahjani ikinä!!

 Tyttö, sinä olet tähti!!

Cinny on taas sitä shetlannin kieltä ja tarkoittaa small, oblong kiln used to dry half a barrel of grain at a time. Me lausutaan se "sini", ja tyttäreltämme Siniltä on kysytty, haittaako, että pieni suloinen shettisvarsa on hänen kaimansa. Ei kuulemma haittaa :)

Sindy on tehnyt ennemmin vain pelkkiä orivarsoja. Kun se synnytti 3kk liian aikaisin kuolleen pienen varsan keväällä 2008, sekin oli ori. Toivoin kovasti siltä nyt tammaa, sillä Cinny on sen viimeinen varsa - onhan Sindy jo 21-vuotias, joskin ihailtavan hyväkuntoinen ja terve ( ollut aina ). Kiitos Sindylle meillä syntyneistä Dear Dannystä, Daddy's Coolista eli Sulevista, Kallis Aarresta ja Pikkuvirran Brimistä ja ihanuudesta Pikkuvirran Cinnystä.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Rippiäiset

Rakas esikoiseni Olli pääsi tänään ripille ja se jos mikä on onnellista, mutta myös äidille miltei käsittämätöntä. Miten siitä voikaan olla jo viisitoista kesää, kun sain esikoiseni? Onnekseni - tiedän, että minusta huolimatta, ei ansiostani - pojasta on kasvanut hieno nuori mies.

Toivon sinulle, rakas Olli, paljon kokemuksia, jotka kasvattavat elämänviisauttasi. Kiitän sinua siitä, että olet ja että murrosiänkin myllerryksessä olemme säilyttäneet keskusteluyhteytemme. Kuten jo juhlassa sinulle kerroin, sinulla on palanen sydäntäni aina mukanasi. Kuljeta sitä elämässä tien valoisaa puolta pitkin!

Kuviakin otettiin. Kiitos monista kuvista Marja-siskolleni!

Lapinlahden kirkon alttaritaulu kuvaa Jeesuksen kirkastumista - ja tänään oli kirkastussunnuntai , joten alttaritaulu sopi teemaan enemmän kuin paremmin.

 Yksi jos toinenkin pieni kirkkovieras nukahti... varma tieto on ainakin meidän Ossista ( ja Lumista ).

 Onnea äidin rakas Esikoinen!

Juuri konfirmoitu :)


Tarjolla oli piirakoita ja munavoita, ruisleipää, leikkeleitä, kahdenlaista salaattia ja erilaisia juustoja.

Muistamisia sateli - kiitos kaikille!

 ...pikkuleipiä, kahvikakkua, juustokakkua ja kolmenlaista täytekakkua :)

  Rakas poikani!

Oma rakas perhe ( paitsi Lumi puuttuu, kun oli nukkumassa... harmittaa, olis pitänyt hakea kuvaan )

 Minä noloilin puheen merkeissä - ja myös Nanna-kummin puhetta lukiessa. Itketti vaan väkisin. Mutta äideillä ( ja kummeilla ) on oikeus olla joskus hieman noloja :)

Kiitos Rakas Ystävä Nanna, paras Ollin sylikummi ihanasta kirjeestäsi rippipäivänä!

Kiitos oma rakas äitini, rakkaat ystävät Päivi, Jenni, Anni, Hanna, oma rakas kummitätini Raija - kiitos kaikki ihanat vieraat. Kiitos Luoja mukavasta säästä. Kiitos kaikesta!

Ihanat juhlat oli! ( Ja koska ihmisillä on tapana siivota juhliin, meilläkin on taas siistimpää kuin aikoihin :p Laiskan siivoojan onni on säännölliset ristiäiset tai rippijuhlat!!! )

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Nyt on leikit leikitty

...ja lähdettävä on - hei hei heipähei ja lähdettävä on!
Kuva: Paula Martiskainen - KOPIOINTI KIELLETTY!

...toisen  kerran tavatessa leikit uudet on!
Kuva: Paula Martiskainen - KOPIOINTI KIELLETTY!

Kyllä minä olen ylpeä tästäkin ystävästä!
Kuva: Paula Martiskainen - KOPIOINTI KIELLETTY!
 
Olipa kerran yksi luku Aina Valpas-kennelin elämässä. Onnellinen luku, jonka aikana syntyi ja kasvoi kuusi kaunista, reipasta ja hyvin työteliästä Wanhan Ajan Ammattilaista; Kyökkipiika, Paimenpoika, Nyörinpunoja, Kaskenviertäjä, Maitomies ja Lapsenpäästäjä. Elämän pestuumarkkinoilla nämä oman alansa ammattilaiset pestattiin kuta parempiin työpaikkoihin elämänpituisella kontrahdilla, täydellä ylöspidolla ja yöpaikalla pirtissä, siellä missä isäntäväkikin. Aina Valpas-kennel toivottaa hyvää elämää Kyökkipiialle Tampereella lämpimän hellan ääressä, Paimenpojalle Kajaani-Rovaniemi-suunnalla porojen ja muiden öttiäisten paimennuksessa, Nyörinpunojalle kestäviä naruja Pielavedellä, Kaskenviertäjälle nokisia hommia kasvavien työmiesten kanssa Ylivieskassa, Maitomiehelle täsmällisiä maitotoimituksia Kajaanissa ja Lapsenpäästäjälle lupsakoita lapsia tässä meillä kotona.

Kiitos Sari, Heikki ja Juhani sekä Anu Lantun hyvästä kodista. Kiitos Minna Kodan huippukodista sydämessäsi. Kiitos toinen Minna ja koko perhe Nallen täydellisestä maalaiskodista. Kiitos Liisa ja perhe Kassu Juutisen superhienosta kodista. Kiitos Hanna ja Panu Röllin paikasta elämässä. Kiitos meidän oma perhe, että kestätte tätä hullua äitiä ja Doulaa :)

Voi että minä olen onnellinen.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Laitumilla

Meillä on possuja: Raisa Reikänaama ja Jone Riksusta Putous-ohjelman innoittamina. Koska Putouksen uusinnatkin ovat jo menneet, Raisa ja Jone ehtivät muuttaa maalle ja lomailla tuonne pitkälle syksyyn, kunnes lähtevät sitten taas ameriikkaan jatkamaan showuraa keittiöpisneksissä.

Jone ( vas. ) ja Raisa kesämökillä puutarhahommissa.

 Pikkuvirran Claire ulkoilee jo topakasti.

 Samoin ihananihana Fenna frá Pikkuvirta.

Pikkuvirran Clett on jo aikamoinen pojanjässikkä - ja sillä on hyvin kevyet raviliikkeet. Isänsä poika :) ( i. Diplomat - Clett on MYYTÄVÄNÄ )

 Liising-ponini Lillin ( Veeran Villililli ) varsa Lillin Villiveikko on hurmaavan kesy ja ihana tapaus!
Lilli ultrataan heti ensi viikon alussa ja mikäli se on tiine, se lähtee kotiinsa kasvattelemaan uutta Pikkuvirran liising-varsaa masussaan :)
Laitumella tammat hoitelivat toisiaan Lissun poseeratessa minulle etualalla :)

Risslas Kezella on kantavana minioriista Remco v.d. Lindenhof ( ultrattu tiineeks ).
Kezella on 91cm nätti pikkutamma, jolla on mielettömät jouhet.
Kezella on myytävänä. Tiedustelut puh: 050-3610574/ Johanna
Lampaat laitumella - herkkuja on paljon tarjolla: vattupuskia ja pajukkoa, horsmia ja monenlaisia heiniä. NAM.

 Oi mikä ihana Aamu, mikä aamujen Aamu :D

 Kukkiakin kasvaa :)

Pikkuvirta ihan ite :)

  Ja ankka Pikkuvirrassa :)

Tässäpä kuvia tältä päivältä. Vietiin siis lampaat isolle laitumelle pihassa, pässit ( isäpässi RistoReipas ja kolme pikkupässiä ) menivät Pappilaan kesälomalle itsensä korkuiseen heinään, eilen possut pääsivät kesämökille ulkoaitaukseensa ja mitäpähän muuta vielä - kaikkea normaalia, mitä meillä nyt tapahtuukin... Kananpojat ovat kasvattaneet siipisulkiaan ( ja menetimme yhden, löytyi kuolleena aamulla, nyyh ), ponitammoja on astutettu, koiranpentusia paapottu ja varsoja hellitelty... vettä on kannettu kaikille eläimille runsain mitoin ja lapset ovat myös rypeneet uimassa.

Aamusta alkaen uusi päivä ja uudet kujeet!! Hyvää yötä.