Kesäkuvahaaste

Saatiin Tuulin Pieniä Kavioita-blogista kesäkuvahaaste.

Säännöt: laita seitsemän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla. Haasta sen jälkeen seitsemän blogia tekemään sama!

Malli

Toteutunut

Työ

Leiri

Huoli

Suru

Rakkaus ( © Tuuli Jääskeläinen )

Vaikea on miettiä, ketä haastaisin, kun en juurikaan blogeja enää ehdi lukemaan. Ilmoittautukoon, ken haluaa!!??

Sulo osaa rakastaa - Sulo ja Fiilis

Sulo osaa rakastaa kaikkia pieniä, kaikista pienimmistä pienimpiä. Tässä Sulo tapaa Fiiliksen ensimmäisen kerran, ehkäpä Fiiliksen kolmantena elinpäivänä.

Surullinen Fiilis

Blogi on ollut pitkään hiljaa, kun on tuntunut, ettei aikaa kirjoitteluun ole ollut. Tai facebookissa on voinut sanoa nopeasti ja lyhyesti sen, mitä tapahtuu, mitä nyt ja miltä tuntuu.

Nyt meillä on kuitenkin hyvin surullinen fiilis, kun viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, 21.7. keskosena ( tiineysvuorokausia 296 ) syntynyt tammavarsa Pikkuvirran Fiilis jouduttiin päästämään tästä maailmasta parempaan paikkaan.

Vielä eilen Fiilis oli hyvässä voinnissa, nousi itse(kin) ylös ja imi, juoksikin, hyppi ja näytti nauttivan elämästä. Käytimme sitä ulkona pieniä hetkiä, ja annoimme sen nukkua paljon. Seurasimme, että se imi, ja sen emä oli rauhallinen ja kärsivällinen.

Tänä aamuna eläinlääkäri oli tulossa ultraamaan kahta vierasta tammaa ( molemmat tiineinä, toinen Libertystä ja toinen Vallusta ), ja eilen ajattelin, että näytän varsaa varmuuden vuoksi, että yhdessä saamme ihmetellä, kuinka meillä on keskonen, joka on virkeä ja hieno.
Toisin kuitenkin kävi! Varsa oli aamulla hyvin vetelä, tehnyt hyvin löysää pahanhajuista kakkaa, silmä näytti pahemmalta. Eläinlääkäri mittasi kuumeen, melkein 40 astetta!! Ripuli näytti pahalta, samoin ennuste huonolta. Varsa ei pitkän herättelynkään jälkeen noussut ylös. Sen sydän hakkasi vimmatusti. Eläinlääkäri sanoi, että sitä voidaan yrittää nesteyttää, jos haluaisin, mutta että ennuste näyttää todella huonolta.

En halunnut.
En koskaan halunnut kärsimystä.
En vältellä itkua ja surua.
Ei maksaisi varsa sitä laskua
että minä en voisi sitä päästää irti.

Minä pyysin sen emältä anteeksi.
Päätöstä, jota se ei halunnut tehtävän.
Annoin sen hyvästellä.
Kutsuin lapsetkin lähelle.
Annoin luvan päästää sen pois.

Se lähti. Vielä kerran henkäisi syvään.

Me pidättelimme hengitystä.

Emä tuli karmit kaulassa karsinan läpi.

Toisesta melkein yli.

Kolmanteen jäi rauhattomana kuin syyttäen.

Pyydän anteeksi. Anteeksi.

Anteeksi, että en osaa selittää.

Kiitos, että hoidit hyvin varsaasi

Taidolla, rauhallisesti. Osasit kaiken.

Elämästä ei ikinä tiedä. Paljon saan, paljon menetän.

En koskaan tahdo laittaa eläintä kärsimään

siksi että itse en voisi luopua.

Vaikka koskee kovaa.

Unelmia toteuttamassa

Kun minä olin lapsi, leikin mielikuvitushevoseni kanssa lapsuudenkotini takana olleessa "kummitustalossa". Tuo rakennus oli entinen pieni navetta, josta oli ehkä myöhemmin tehty viljankuivaamo, ja sittemmin naapurimme oli vuokrannut sen yläkerran lautatavaran säilytyspaikaksi. Alakerrasta löytyi sopivasti puutavaraa ja kullankeltaisia olkia, jotta sain järjesteltyä sinne mielikuvitushevoseni karsinan ja sinne heinäseimen. Ruosteinen maitotonkka toimitti vedenkuljetusastian virkaa, ja usein istuin oljilla rakennuksen hämärässä muka harjaten hevostani. Kuvittelin hevosen painavan päänsä olkapäälleni ja kutittavan minua poskesta turpakarvoillaan.
Todellisuuden hevoset olivat erilaisia. Minua varoitettiin menemästä niiden tarhaan tai karsinaan, sillä ne saattaisivat potkaista tai purra. Niitä piti harjata varoen niiden äkäistä päänheilautusta tai varpaille sulloutuvia sivuaskelia, ja unelmoimastani lämpimän rauhallisesta suhteesta en oikeiden hevosten kanssa saanut kokemuksia. Vatsanpohjassa lepatti perhosia, mutta hevosen tuoksu oli silti parasta mitä tiesin.
Illat ahmin hevoskirjoja: satuja upeista ratsuista, pörröisistä poneista, ja niissä sankarittaret saivat kuin ihmeen kaupalla luotua luottamuksen villeimpäänkin kaviokkaaseen.

Kun minä olen aikuinen ja harrastellut hevosten ja ponien kanssa nyt aikani, voin mennä istumaan kevätkuraiseen tarhaan heinäkasalle. Jopa yksivuotiaat shettisvarsat tulevat luokseni, tunkeilevat lähelle ja koskettavat minua turvillaan, puhaltavat lämmintä hengitystä ja hierovat minua päästä ja olkapäiltä voimakkaalla huulellaan.  Harjaan vanhaa, irronnutta, osin jo huopumaan alkanutta varsakarvaa pois, nyhtäisenkin jopa vatsan alta. Varsa värähtää hieman tiukemman karvatupsun lähtiessä furminaattorin mukaan, mutta se ei puraise, ei potkaise, eikä se tahdo mennä pois. Toinen saapuu selkäni taa, ja nostaa etukavionsa selkääni vasten. Ei se kopsauta, se kokeilee hellästi. Hetken päästä se hamuaa huulillaan niskaani ja naurahdan ääneen. "Et sitten ainakaan pure!" sanon hiljaisella äänellä ja varsa nostaa päänsä pois iholtani.

Sydämessäni läikähtää lämmintä yli. Tästä minä haaveilin myrkynvihreässä, keltaisin terein koristellussa Lassie-haalarissani ja oranssissa tupsupipossani jo kauan sitten. Haaveilin yli sen, mitä silloin edes todeksi tiesin ja elämä on antanut minulle tämän suuren toiveeni!

Minä haluan tätä unelmaa jakaa, tahdon antaa toisillekin, mitä itse saan kokea! Jos olet vailla lapsiperheen ponia, turvallista, helppoa eläintä, johon todella voi saada suhteen, tule käymään! Tule käymään lapsinesi, niin neuvon teille, miten ponin kanssa luodaan suhde, miten ponia neuvotaan eteenpäin ja miten touhutaan turvallisesti. Tehdään kasvattamastani nuoresta ponista yhdessä Sinun perheesi luottoponi, jonka kanssa lapsesi saavat kokea yhdessätekemisen riemun turvallisesti ja mieleenpainuvasti! Jos meillä ei vielä toivomaasi ponia ole, astutetaan tänä kesänä mieleisesi tamma ja toivotaan ensi kesäksi sopivaa tulokasta! Jos sinua epäilyttää ori, ruunataan joku nuori ja opetetaan se yhdessä - myös lastesi kanssa - teille sopivaksi!

Eräs minulle rakas ihminen on tehnyt omia blogejaan, ja linkittänyt Pikkuvirran sivut sinne sanoilla "Unelmia toteuttamassa". Sitä minä haluan olla tekemässä! Oma unelmani on tässä, toteutetaan seuraavaksi Sinun unelmasi!

Sulo sankarikoira

Sulo ( Kylkimyyryn Kontian Somanen ) sai Suomen Kennelliiton myöntämänä Sankarikoiran arvon 2.10.2012. Virallinen julkistamistilaisuus ja palkitseminen on Messukeskuksen näyttelyn yhteydessä 9.12.2012.

Sulo pelasti minut siitossonniltamme, juttu ( joka tuntuu kovin laimealta tositapaukseen nähden ), löytyy toisesta blogistani:  http://karjakon.vuodatus.net/blog/3271352/kommin/

Sulo tutkailee sankaripaperia

Sulo on ihana talonvahtimme!

Sankarikoira Sulo!

Sulo kaveeraa nuoren ( 1v. ) siitossonnimme Boltin kanssa - salama teki silmistä alienin silmät...

Näytellään

Kaikki tämän jutun kuvat ovat © Paula Martiskainen - lainattu luvalla. ÄLÄ KOPIOI!

Olen ollut koko viikon - mikäli mahdollista - vieläkin kiireisempi kuin yleensä. Pikkuvirran ponitallin asukit ovat esiintyneet Hippoksen virallisissa näyttelyissä keskiviikkona 26.9. Kiuruvedellä, torstaina 27.9. Hankasalmella ja lauantaina 29.9. Kuopion Sorsasalossa.

Näyttelyt aloitimme kylläkin jo elokuussa, kun 29.8. olimme Pikkuvirran Clairen, Pikkuvirran Cinnyn ja Pikkuvirran Elmerin kanssa Hippoksen näyttelyssä Maaningalla. Ensin vuorossa oli Elmer, ja se sai II-palkinnon. Maitovarsoille ei annettu pisteitä, mutta arvostelu luettiin. Aamu-emä oli mukana turistina.

Pikkuvirran Elmer sai II-palkinnon - arvostelussa mainittiin mm. pitkät sääret ;)

Yhdessätuumin arvostelulautakunnan kanssa mietittiin sopivat sanamuodot ;)

Tuuli esitti Pikkuvirran Clairen, joka palkittiin II-palkinnolla 

numeroin säkäkorkeus 101cm, lautaskorkeus 102 cm, 

8-8-7-7-7=37 pistettä

(tyyppi - pää.kaula, runko - jalat ja liikkeiden säännöllisyys - käynti - ravi = yhteensä )

Sini esitti itse oman poninsa Pikkuvirran Cinny, joka palkittiin myös II-palkinnolla

numeroin säkäkorkeus 97cm, lautaskorkeus 100cm

7-8-7-7-7=36 pistettä

Sini suoriutui esitysurakastaan erinomaisesti! Clairea piti vähän auttaa ravaamaan takana juoksemalla, ja siihen tehtävään puuskuttava läski ponikasvattaja on oikein mainio.

Ylpeänä esittelen: Pikkuvirran Claire 2v. i. Diplomat SWE

Mikäli mahdollista, vieläkin ylpeämpänä Sindyn ainoan tammavarsan 

Pikkuvirran Cinnyn i. Diplomat SWE

Tällä viikolla ensimmäisenä vuorossa oli shetlanninponien näyttely, jossa esitettiin maitovarsat Pikkuvirran Ex Tempore eli Tepa ja Pikkuvirran Ewok eli Pontso. Emät Little Glitter ja Mistral's Mayday olivat mukana, ja Lille pääsi kyllä itsekin tosi koitokseen Merin kanssa, sillä se näytettiin kantakirjaan - tai kuten nykyisin sanotaan: jalostusarvosteltiin.

Pikkuvirran Ewok eli Pontso esiintymässä - 

nykyään maitovarsatkin arvostellaan, ja ne näytetään vapaana.

Pontso sai II-palkinnon, ja yllätys yllätys: maininnan pitkistä sääristä!!

Meri ja Tuuli esittivät varsat hienosti - vuorossa Pikkuvirran Ex Tempore 

eli Tepa, josta tuomarit tykkäsivät I-palkinnon verran muun muassa mainitsemalla, että tämä varsa on suurilinjainen ( vaikka onkin vielä hirmuisen pieni ) ja että sillä on kaikki palikat kohdallaan.

( Ja se muuten on vieläpä syntynyt yhden tuomarin syntymäpäivänä! )

Tepa esiintyy prinsessan elkein.

Kukkia kauniille tytölle!

Little Glitter eli Lille säkä 105,5cm - Meri esitti hienosti oman poninsa!

Myös ravissa.

Laukkaa varten päästettiin vapaaksi.

Jolloin Tepa käytti tilaisuutta hyväkseen.

Mutta laukkasi sitten emänsä mukana!

Meri myös ajoi itse käyttökokeessa.

Hienosti meni!

Lille sai II-palkinnon pistein 8-8-7-8-8=39 pistettä.

Kun varsat ja Lille oli näytetty, olikin hetki huokaisuaikaa. Sitten otettiin nuori Titta ulos hevoskopista, jotta se ehtisi tottua näyttelypaikan hulinaan. Meri ja Tuuli menivät sen kanssa kuvattavaksi, sillä kaikki vaikutti olevan erinomaisen normaalisti, ja nuori tamma hyvällä tuulella. Juttelin siinä jonkun ponituttavan kanssa, kun huomasin, ettei kaikki ollutkaan kuvauspaikalla ihan niin kuin oli tarkoitettu. Meri istui maassa ja Tuuli kiidätti Tittaa kohti minua. - Otapa sinä tää, ei nyt oikein taas onnistu.

Otin Titan ja havaitsin, että sille oli tullut taas tänä kesänä sille tyypillinen "pissiskohtaus". Ei kai liene kiima, kun toivoin sen jääneen viimein kantavaksi? No, kotona näyttelyn jälkeen paljastui, että kiimahan se.

Näyttelypaikalla Titta yritti kävellä ylitseni ja sai ihmeellisiä "tärähdän ja värähdän ja potkaisen tuota tyyppiä, joka naruni päässä roikkuu"-kohtauksia. Sain olla todella varuillani, ettei se täräytä minua takasilla polveen. Pienen ponin elämä hormonien myllerryksessä voi joskus olla rankkaa.

Lille pääsi vielä kuvattavaksi ulkona ruusukkeen kera.

Samoin Tepa I-palkintoruusukkeen kanssa.

Tytöt poseeraa!

Ja pussailee!!

Onnellinen omistaja ja Tepan kasvattaja Meri.

Ihailkaapa kuitenkin näitä meidän ihania poneja! Luulen, että tässä pikkuhiljaa osoitan, että hyväluonteinen lasten ja koko perheen luotettava käyttöponi ja hyvärakenteinen näyttelyponi eivät ole vastakohtia. Ne ominaisuudet voivat löytyä jopa ihan samasta ponista - siihen Pikkuvirran ponitalli pyrkii täysin rinnoin, keuhkoin ja sydämin!

Tuloksen ratkettua Meri oli yhtä hymyä!

Ja vetäisi pienet kunniakierrokset parkkipaikalla - näin se huippuponi toimii!

Sitten oli Titan vuoro. Tytöt veivät sen ensin kuvattavaksi, ja kyllähän se ihan hyvältä näyttää!

Katveikon Timotei, 3v. - Meri esittää.

Titta alkoi kuitenkin tänttäröidä, joten minun piti esittää se kehässä.

Titta on kiva poni, mutta kiiman alku tekee sille tepposet ja siitä tulee iukuva hormonikimppu. 

En voinut kääntää siitä katsettani, sillä se oikoi koipiaan kiitettävästi joka suuntaan.

Tuloksena oli kuitenkin pisteet 8-8-7-7-8=38 pistettä ja II-palkinto. Wuhuu!!

( Koko päivänä tuomaristo jakoi ainoastaan 4 I-palkintoa, meidän Tepa sai niistä yhden! )

Kiuruvedellä olimme tällä Räpsy-hevoskoppi-yhdistelmällä ( kuva kännykällä otettu )

:)

Muistoja ja nyt

Kun olin lapsi, pyöräilin useita kertoja viikossa parin kilometrin päähän hoitamaan erästä hevosta, Tähti-Villeriä. Kun nyt tässä muistelen, sillä ei ollut varsinaista lempinimeä. Siitä puhuttiin Tähti-Villerinä, tai Villerinä. Nimestä voisi päätellä, että se olisi ori tai ruuna, mutta tamma se oli ja Viller on minulle tamman nimi.
Minä opin paljon, en ihan kaikkea mitä nyt osaan, mutta todella paljon hevosenkäsittelyn perusteita, nimenomaan Tähti-Villeriltä. Se ei ollut helppo tamma, sillä oli kova luonto ja varmasti sen käsittelytavoillakin oli syynsä siihen, että monelle varsinkin vieraammalle se oli miltei mahdoton. Sen emä Ero-Tupsu oli vaikeasti käsiteltävä hevonen. Hyvänä päivänä sen kanssa tuli hyvin toimeen, mutta se saattoi äkkäytyä ja olla antautumatta jopa karsinasta sitä yrittävälle ihmiselle. Jos Ero-Tupsulle näytti oman hermostumisensa, se hermostui itse vielä pahemmin ja sen käsittely muuttui mahdottomaksi.
Tähti-Villerin kanssa määrätietoinen käsittely ja osin tietämättänikin tekemäni oikeat, hevosenkäsittelyn perusasiat auttoivat minua saamaan sen luottamuksen ja mahdollistivat sen käsittelyn. Koskaan, hiuskarvaakaan ei päästäni sen kanssa katkennut, vaikka se potki eläinlääkäreita, puri lomittajia, ja uhkaili pahaa aavistamattomia.

Kun minä olin lapsi, haaveilin omasta hevosesta. Onnellisena vietin kaikki mahdolliset hetket Tähti-Villerin kanssa kuvitellen sen olevan oma hevoseni. Kun kuulin, että se oli yllättäen viety teuraaksi, muuttuivat sen valokuvat minulle entistä rakkaammiksi, sen kanssa vietetyt hetket kultaisiksi muistoiksi ja oman hevosen kaipuu kävi entistä kipeämmäksi. Omaa hevosta minulta ei kukaan veisi salaa pois, minä itse päättäisin, mitä sille tapahtuu.

Olen saanut omia hevosia. Olen saanut niin monta rakasta hevosystävää, ja joitakin olen kipeästi myös menettänyt. Olen valinnut kasvattavani poneja ja hevosia, ja silloin olen valinnut myös luopumisen tien. Kun varsoja syntyy, kaikkia ei voi pitää. Yritän valita myymilleni poneille ja hevosille niiden uuden kodin sydämellä. Raha on toki tärkeä asia, mutta siinä ei paljon raha paina, jos mahdollinen uusi koti tuntuukin epäluotettavalta. Silloin myyminen ei ole minulle vaihtoehto. Onnekseni useasti uusi koti on tuntunut mahdolliselta ja oikein hyvältä paikalta, ja useista kasvattieni ostajista on tullut pelkkää kauppatilannetta enemmän, jopa ystäviä.

Myymieni ponien tulevaa elämää olen halunnut edistää mahdollisuuksieni mukaan parhain tavoin. Olen pyytänyt tulevia omistajaperheitä käymään, ja olen neuvonut heille jo kauan sitten oppimiani käsittelytapoja. Olen luvannut olla tavoitettavissa ja mielelläni vastaankin kyselyihin ja annan neuvoja, jos minusta apua jatkossakin voi olla. Tavoitteeni on saavuttaa onnistuminen niin tulevien ihmisten kuin ponienkin kannalta.

Nyt vähennän poneja. Olen myynyt muutamia, ja sitten tuli kysely vaihtokaupasta. Aluksi tuntui, ettei vaihtokaupassa ole mitään järkeä, sillä vähentäähän minun piti, mutta kun kysyin vaihdokin olemuksesta, vaihto alkoikin kiinnostaa.

Epätavallisen pitkään mietittyäni päätin toteuttaa vaihtokaupan, ja tänään meiltä muuttivat pois kasvattini Pikkuvirran Dirana ja Pikkuvirran Danella ja meille muutti irlannin cob eli tinker, tamma Memorable Aurora. Aurora on 2-vuotias sydäntenmurskaaja, josta sain jo tänään Tuulin ( Jääskeläinen - KUVIA EI SAA KOPIOIDA! ) ottamia kuvia:

Nyt, kun taluttelin Auroraa ensimmäistä kertaa meillä, sitä kyllä jännitti, mutta siitä näki, miten fiksu ja rauhallinen se kuitenkin on. Siitä tulee upea "jokapaikanhevonen", olen varma siitä. Varusteiksi halusin sille naruriimun ja pitkän narun, jotta voimme testailla ja kokeilla kauniisti toisiamme ja opetella olemaan toistemme luottamuksen arvoiset.