Kassu Katselmuksessa

Ja oltiin siellä toki muutkin ( Muusa, Kiara ja Doula sekä minä ja siskoni ja Oodi ja Elina ja kaikki ihanat rakkaat entiset tutut ja ystävät ja uusiakin naamoja nähtiin ja tutustuttiin ja suunniteltiin kaikkea kivaa ), mutta Kassusta saatiin omaan kameraan kuvia pelkästään, kun Doulan vuoron tullessa oli jo niin luminenäliinasateinen ilma ja sitten sunnuntaina ei ehditty kun oltiin jännittävästi kehäsihteereitä ja kahden nartun kanssa samassa kehässä :)

Kassuun rakastuin uudelleen, jos sellainen on mahdollista kun ei ole edes lakannut rakastamastakaan. Kassusta on Liisan ja poikien ( Liisan mieskin luetaan poikiin! ) huomassa kasvanut NIIN HIENO, että olen varma, että Liisa joutuu enimpiä jalostukseenkyselijöitä hätyyttelemään, kunhan Kassulle ensin saadaan terveystarkit ja ikä kuntoon.

Katsokaa vaikka tätä ihanuutta, joka sai mairittelevan arvostelun ja punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut jatkoon.

Aina Valpas Kaskenviertäjä eli Kassu Juutinen.

Liisan lapset siis ovat keksineet Kassulle kutsumanimen perään myös sukunimen, koska sellainen täytyy olla. Ja se ei voi olla sama kuin heidän oma sukunimensä on, sillä Kassuhan ei ole biologisesti samaa sukua edes. Fiksuja poikia Liisalla. Ilmankos Kassusta on tullut niin hyvä.

Kassu käyttäytyi Katselmus-reissulla Erikoisen Kunniamaininnan Arvoisesti. Haastavaa Kassun reissusta teki se, että matkaseuralaisista Muusa lopetteli juoksuaan juuri ja Kiara aloitteli. Sisko-Doula oli muuten vaan niin ihana, ja Wiima-kortteerinemäntäkoira oli sitten tiineenä. Hajuja kerrakseen, huoh. Hienosti, hienosti Kassu vajaa 1v. "kaikkihajutovatihania"-uros selviytyi. Toivomme koko Aina Valpas-kennelin voimin, että Kassu selviytyy nyt myös tästä "kukaanniistäihanantuoksuisistanartuistaeiseurannutminuakotiin"-olotilastaan ja palaa normaaliin päiväjärjestykseen.

Wiima on ultrattu tiineeksi. Siskoni hoivissa asustava paimensukuinen lapinkoiranarttu Wiima sai Nallensa kuun loisteessa helmikuussa ja pyöräyttää pieniä karvaisia pääsiäismunia pitkänperjantain tiimoilla 22.4. Jännittävää. Hyviä, jo haastateltuja koteja on jo jonossa ja pentusia peukuttaa moni muukin. 

Muutakin on tapahtunut: Pikkuvirran D-ponivuosi alkoi syntymisen ihanuuden sijaan syntymisen ja kuolemisen todellisuudella: Risslas Kezella varsoi hienon ja kauniin rautiaan tammavarsan, mutta varsa oli kuollut :( Lähetin sen Eviraan avattavaksi, toivottavasti kuolinsyy selviää. Aina ei voi voittaa, eikä saada elävää varsaa. Tämä olikin ensimmäinen varsinainen kuollut varsa Pikkuvirran historiassa. Yhden keskosen tekaisi Sindy vuonna 2008 jäätyään ensin yöllä karsinassa piehtaroidessaan "jalat seinälle" makaamaan. Tuolloin karvaton orivarsa syntyi tuon tapaturman seurauksena. Kezellaa ei ollut tietääkseni kohdannut mikään onnettomuus, mutta silti kävi näin. Varsa oli valmis ja noin 15 kilon painoinen, normaalin minivarsan kokoinen siis. Laskettu aika olisi ollut noin 20.4. mutta kyllä kai tuo varsa olisi voinut näin 4 viikkoa aiemminkin syntyä. Mitään merkkejä synnytyksestä ei ollut etukäteen ja onneksi Kezella näyttää voivan nytkin, 2 päivää epäonnisen varsomisen jälkeen hyvin.

Hartaasti Haluttu lähti kaukaisille maille :(

Haiku kuoli : (

Pieni ei vaan jaksanut, vaikka alkoi syödä lisäruokaakin eilen illalla. Monenlaisia mietteitä risteilee päässä: teinkö jotain väärin, annoinko lisämaitoa liikaa vai liian vähän vai eikö olisi pitänyt ollenkaan vai olisiko pitänyt saada se nielemään vaikka letkuttamalla jo aiemmin ja kaikkea muuta.

En voinut pitää sitä kädelläni koko aikaa, sillä elämä on ja elämä vaatii ja meillä on lapset ja muutakin tekemistä. Eikä liene pienten koiranpentujen ja niiden emonkaan edun mukaista olla koko ajan härkkimässä ja häiritsemässä.

Tänään Haiku otti maitoa omat imut keskimmäisen kokoisesta koirantuttipullon tutista. Olin innoissani ja tyytyväinen. Kun se vielä kakkasi hienot kakat Ilon nuollessa sitä syömisen jälkeen, ja kun se mönki emon tissille syötyään muutamat lisämilliset lisämaitoa, olin sitä mieltä, että sillä on kaikki hyvin.

Mutta ei sillä ollut. Halusiko se antaa minulle onnistumisen kokemuksen siitä syöttämisestä ennen lähtöään? Halusiko se vain haihtua hiljaa ilman hyvästejä? Höpötystä kai kaikki - mutta kyllä se koskettaa, kun näitä pentuja ei teetetä suurten ( tai pienten ) rahojen toivossa, vaan rakkaudesta jokaiseen pieneen pentusen ininään, mönkimiseen taikka henkäisyyn. Ja itkettää tämän pitääkin, vaikka koko maailma minulle nauraisi, sillä en ikinäkoskaanmilloinkaan tahdo tunteettomasti näihin uusiin, minulle uskottuihin elämiin suhtautua.

Nyt nautimme Kaukosta, Toivosta ja Oodista entistä enemmän ja olemme niistä kiitollisia. Toivomme itsellemme ( Anulle ja minulle ) viisautta valita kyselijöistä niille sopivat Maailman Parhaat Kodit ja Oodille huippuhyvän sijoituskodin.

Lumi suli :(

Niin kuin näin kesällä yllättävälle lumipyrylle käy - se sulaa - kävi myös ihmeelliselle Ihme Lumipyry-karitsalle. Se hiipui, voipui ja luovutti. Se menehtyi viime yönä :(

Ei se ole ensimmäinen eikä viimeinen menetetty karitsa suomenlampaiden ihmeellisessä maailmassa, mutta meille henkilökohtaisesti se on suuri takaisku. Nuoret, eilen niin onnelliset karitsanhoitajatytöt ovat pakahtua surusta ja äitiäkin harmittaa tuhannesti.

Ihme näytti eilen illalla liian hyvältä. Liian pontevasti se ponnisteli omin avuin tissille, se näytti liian vahvalta heikotuksensa jälkeen. Luulin jo, että se selviää, vaikka kaikki todennäköisyydet olivat kyllä tämän toteutuneen tapahtuman kannalla.

Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Ei vaikka parhaansa yrittää. Nyyh.