torstai 24. maaliskuuta 2011

Kassu Katselmuksessa

Ja oltiin siellä toki muutkin ( Muusa, Kiara ja Doula sekä minä ja siskoni ja Oodi ja Elina ja kaikki ihanat rakkaat entiset tutut ja ystävät ja uusiakin naamoja nähtiin ja tutustuttiin ja suunniteltiin kaikkea kivaa ), mutta Kassusta saatiin omaan kameraan kuvia pelkästään, kun Doulan vuoron tullessa oli jo niin luminenäliinasateinen ilma ja sitten sunnuntaina ei ehditty kun oltiin jännittävästi kehäsihteereitä ja kahden nartun kanssa samassa kehässä :)

Kassuun rakastuin uudelleen, jos sellainen on mahdollista kun ei ole edes lakannut rakastamastakaan. Kassusta on Liisan ja poikien ( Liisan mieskin luetaan poikiin! ) huomassa kasvanut NIIN HIENO, että olen varma, että Liisa joutuu enimpiä jalostukseenkyselijöitä hätyyttelemään, kunhan Kassulle ensin saadaan terveystarkit ja ikä kuntoon.

Katsokaa vaikka tätä ihanuutta, joka sai mairittelevan arvostelun ja punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut jatkoon.

Aina Valpas Kaskenviertäjä eli Kassu Juutinen.
Liisan lapset siis ovat keksineet Kassulle kutsumanimen perään myös sukunimen, koska sellainen täytyy olla. Ja se ei voi olla sama kuin heidän oma sukunimensä on, sillä Kassuhan ei ole biologisesti samaa sukua edes. Fiksuja poikia Liisalla. Ilmankos Kassusta on tullut niin hyvä.

Kassu käyttäytyi Katselmus-reissulla Erikoisen Kunniamaininnan Arvoisesti. Haastavaa Kassun reissusta teki se, että matkaseuralaisista Muusa lopetteli juoksuaan juuri ja Kiara aloitteli. Sisko-Doula oli muuten vaan niin ihana, ja Wiima-kortteerinemäntäkoira oli sitten tiineenä. Hajuja kerrakseen, huoh. Hienosti, hienosti Kassu vajaa 1v. "kaikkihajutovatihania"-uros selviytyi. Toivomme koko Aina Valpas-kennelin voimin, että Kassu selviytyy nyt myös tästä "kukaanniistäihanantuoksuisistanartuistaeiseurannutminuakotiin"-olotilastaan ja palaa normaaliin päiväjärjestykseen.

Wiima on ultrattu tiineeksi. Siskoni hoivissa asustava paimensukuinen lapinkoiranarttu Wiima sai Nallensa kuun loisteessa helmikuussa ja pyöräyttää pieniä karvaisia pääsiäismunia pitkänperjantain tiimoilla 22.4. Jännittävää. Hyviä, jo haastateltuja koteja on jo jonossa ja pentusia peukuttaa moni muukin. 

Muutakin on tapahtunut: Pikkuvirran D-ponivuosi alkoi syntymisen ihanuuden sijaan syntymisen ja kuolemisen todellisuudella: Risslas Kezella varsoi hienon ja kauniin rautiaan tammavarsan, mutta varsa oli kuollut :( Lähetin sen Eviraan avattavaksi, toivottavasti kuolinsyy selviää. Aina ei voi voittaa, eikä saada elävää varsaa. Tämä olikin ensimmäinen varsinainen kuollut varsa Pikkuvirran historiassa. Yhden keskosen tekaisi Sindy vuonna 2008 jäätyään ensin yöllä karsinassa piehtaroidessaan "jalat seinälle" makaamaan. Tuolloin karvaton orivarsa syntyi tuon tapaturman seurauksena. Kezellaa ei ollut tietääkseni kohdannut mikään onnettomuus, mutta silti kävi näin. Varsa oli valmis ja noin 15 kilon painoinen, normaalin minivarsan kokoinen siis. Laskettu aika olisi ollut noin 20.4. mutta kyllä kai tuo varsa olisi voinut näin 4 viikkoa aiemminkin syntyä. Mitään merkkejä synnytyksestä ei ollut etukäteen ja onneksi Kezella näyttää voivan nytkin, 2 päivää epäonnisen varsomisen jälkeen hyvin.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tietokonenerot, osa 2

Ensimmäinen osa on luettavissa täällä. Löysin valokuvia skannaillessani kissojen itsensä omatassuisesti tallentamat kuvakaappaukset läppärini käytön vaiheista. Kuvakaappauskuvia koko näyttö kuvaten oli yhteensä 167 kpl, mutta aika paljon oli samoja. Tässä parhaat:

Ensin oli etsitty kuvaa nimeltä 4/444c4-4444467-77777---------------------- mutta sitä ei ollut löytynyt.

Sitten oli lähetelty sähköpostia vastaanottajalle nimeltä 
65/MMMMFGTVVV4RB¨DUMVRF NJUMNNM7NMJU ja lähetetty myös yksi kuva Fennasta.

Sähköpostin viestiä oli vielä täydennetty.

  "Virrankäyttösuunnitelman asetusten muokkaaminen..."

 Muuta seuraavana suunnitelman asetuksia: Power4Gear High Performance...

 Hakemaasi palvelinta ei löytynyt... aika mielikuvitukselliselle sivulle olivatkin menossa.

Need help with firefox?? 

alareunaan asti :)

Ongelmaan ei löytynyt ratkaisua...

Tänä iltana kun klikkailin näitä ja latailin tähän, Aasa ilmeisesti kyllästyi hitauteeni ja kävi klikkaamassa kuvakaappauksen noista kaikista kuvakaappauksista :) Tällaisen:


Nyt äkkiä kone kiinni, läppärin kansi linkkuun ja ylimääräinen näppis ja hiiri laatikkoon piiloon. Tiedä mitä keksisivät nämä sankarit muuten tänä yönä... ( Onneksi eivät olleet nettikaupasta mitään tilailleet - vai siksikö meillä on nyt kaksi isoa uutta kiipeilypuuta ja parit pikkuiset pehmeät uudet pesät????? )
By the way: Karjakko vuodattaa uudessa blogissa osoitteessa http://karjakon.vuodatus.net , joten jos lehmätarinat, muistelot ja kuvatkin kiinnostavat, klikkaapa linkkilistaasi. Tuo karjakko olen siis minä. Tervetuloa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tässä tulee hirmuinen Rölli!

Ja olipaskin ihanaa, kun Rölli ja Hanna tulivat yllätysvierailemaan - toki kysyttyään ensin, että oommeko me kotona. Kyllähän me täällä sekasotkussa ja lasten hulinassa oltiin, ja olipas kivaa nähdä Aina Valpas Maitomies nyt pitkästä aikaa! Ja oli mukava nähdä Hannakin ja saada kiitellä Röllin todella upeasta hoidosta ja opettamisesta. On se vaan kasvattajan onni tällaiset ihanat kasvatinomistajat.

Ensin käytiin Röllin ja Doulan kanssa kävelemässä meidän tiellä ja koirat riehuivat, sitten Kiara halusi moikkaamaan poikaansa ( ja luulin, että sen pitää sille möyrytä, mutta ei, kun äiti oli kaikista riehakkain näistä!! ) ja riehuivat vielä pihassa lisää. Harmi että oli jo niin hämärä, että kuvia ei saanut ulkoa.

Sisällä sitten Rölli esiintyi NIIN hienosti, että saa vain kaikki nostaa hattua Hannan ja Panun tekemälle kasvatustyölle. Rölli osasi olla paikalla kahvittelumme ajan ( istuen tai maaten ) vaikka Doula ja Bolo yrittivät kaikin tavoin häiritä.

Uskomaton vajaa 1v. uros!! Siinä sitä uskotaan käskyä, vaikka Doula kävi puruluun kanssa härkkimässä ja Bolokin tuli häntä pystyssä käppäilemään nenän eteen!!

Doula tahallaan vieritteli puruluun palasen ( jota muuten ei kelpuuta mihinkään! ) Röllin nenän eteen.

Ihana, ihana Rölli - niin paljon Kiaran ilmettä!

Ja Doulan sylkemät kauluskarvat ;) Röllillä on jo upea nuoren uroksen turkkikin!!


Kania piti katsoa suurella tunteella, mutta silti rauhallisesti eikä tarvinnut yhtään haukkua.

Sitten me pojat vähän kenotettiin kuvassa :D

Kun lasten hulinan määrä vain kasvoi, alkoi Rölli kysellä, että joko lähdettäis ;)

Vaikka hienosti samassa hulinassa mentiinkin :)

Sydänlämmin KIITOS Hannalle ja Panulle NOIN HIENOSTA koiranpidosta!! Ja kiitos käynnistä Hanna ja Rölli. Ootte ihan parhaita!!!

maanantai 28. helmikuuta 2011

Kaunis, kaunis, kaunis, sinä olet rakkaani

Ulla lähti teuraaksi enkä löydä siitä kuvia ;( Sen sijaan sain otettua kuvia toisesta rakkaudestani, Rakkaasta Vanillinista. Konttasin niiden heinäpaalissa ja räpsin tunnelmia...

Vanillinin masu ( katsokaa nyt hyvänen aika mahaa, älkää tuota likaista häntää!! ) takaa...


Vanillinin syöntitunnelmia turpa rullalla edestä heinäkasassa istuen :)

Sillä on lempeä silmä.

Ja toinenkin silmä ;)


Tämä elämä on heppahöperön taivas.


Kuka se siellä masussa kutittelee? Huomaa uskollinen ystävä pisteenä iin päällä ;)
( Se on Muusa-rakas )

Ihana kamala elämä. Ihana, kun saa näitä ihanuuksia rakastaa, näiden kanssa elämästä nauttia ja näitä palvella tässä maailmassa parhaansa yrittäen. Kamala, kun niistä on joskus luovuttava. On pyydettävä rakas lehmä mukaansa, talutettava se teurasauton lastaussillalle ja sanottava:

"Jatka tästä loppuun asti, minä vielä jään.
Kiitos siitä mitä olit, toit riemun elämään.
Muistot monet, kokemukset, tuoksut, juustomaidot
- elämämme värikirjon värit kaikki aidot!
Ilon kautta elämässä kanssasi kun elin,
itkun kanssa sillalle nyt sinut saattelin.
Voi kun pystyis elonkirjon ottaa lehmän lailla
Tyytyis siihen, mitä saa, ja eläis huolta vailla"

Kiitos Ulla-lehmä, navettamme kuningatar, vieraiden ihastus, Vasikkasavujen tähti, lasten rakkaus ja Elämäni Lehmä.

Tämä kuva tyttäristäni, silloin 3 ja 5-vuotiaat, ja Ullasta on mielestäni maailman paras. Harmi, että sen varsinainen versio katosi tietokoneemme tiltattua :(

"Uutsimaatsiman" ( <-- yksi Ullan lukuisista lempinimistä ) aika on ohi. Nyyh.

Ja minä itken. Vaikka iloitsen lukuisista ihanista edelleen.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tietokonenerot XD

Tämä pitää kyllä jakaa myös blogini lukijoiden kanssa :) Eilen tietokone takkahuoneessa ( läppäri ) oli jäänyt käyntiin, kun menin navetalle. Kun tulin, oli koneelta kirjauduttu ulos, mutta kun kirjauduin sisään, mitä löysinkään?

Koneella oli avattu uusi selain ( Explorer jäi auki, Mozilla oli avattu ) ja yritetty mennä http://www.p9999999999999999999999999999999999999drg5v.com/ - osoitteeseen :) Sitten oli katkaistu nettiyhteys ja säädetty koneen virrankäyttöominaisuuksia.

Picasalta oli yritetty lähettää issikkavarsa-Fennan kesäistä kuvaa vastaanottajalle "65/MMMMFGTVVV4RB¨DUMVRF NJUMNNM7NMJU" ja lisätty viestin otsikoksi "VG4BKFGF+,BG+Bkuva sinulle" ja viestiksi:

"GFBFVFR HHYJ78OL¨7/88888888888888¨D...PÅÖIÄ

PPI 7U77 Y7-ÖU7H3E302,1/inulle on lähetetty 1 kuva¨DÄPÅÖ6+8IC79UY60HMJ0



N"

Lisäksi Picasalta oli yritetty lähettää useampaa kuvaa tänne blogiin. Ja "suorita"-ikkuna oli auki, mutta mitään asennettavaa ei oltu vielä valittu.

Asialla olivat siis äiti ja tytär Liida ja Aasa - kissaenergiaa parhaimmillaan. Onneksi koneen asetuksia ei oltu pahasti muuteltu ( pikkuisen noita ikkunan reunoja ja näytön käyttöä oli kyllä säädelty, alapalkki piilotettu jne. ) eikä salasanaa muutettu.

Olisi kai se ollut noloa viedä läppäri spesialistille avattavaksi ja kertoa, että rakkaat kissani peukaloivat salasanaa eivätkä suostu sitä minulle kertomaan :D

Uusia kuulumisia

Pitkästä aikaa avaan tämän blogin päivittääkseni. Liian pitkään on mennyt ilman mitään sanomista, tai ehkä en ole vain ehtinyt.

Viimeaikaisesta hulinasta lastemme lisäksi kotona on pitäneet huolta 4 Yrttitarhan kissakasvattia, jotka lähtivät uusiin koteihinsa viime perjantaina. Kotiin jäi vahvistukseksi ihanainen Aasa. Liida totuttelee elämään tavallisena kissana pentuja hurrrrrjasti puolustavan emon sijaan. Pikkuhiljaa se onnistuukin, kunhan kaikki merkit pennuista saadaan pikkuhiljaa pyyhittyä kotoa näkymättömiin...

Aivan kuin tässä olisi joskus ennen tykännyt makoilla yksi rakas, joka on enää vain kaunis muisto...


Tässä he ovat: vasemmalta Loru, Aasa makaa, Uni ja Yö.


 Pikkuiset matkustivat reippaina hirmuisessa pakkassäässä Lievestuoreelle "vaihtopaikkaan", ja matkasivat sieltä kasvattajan ohjeilla ja evästyksillä varustettuina uusiin omiin koteihinsa. Aasa palasi siis uuninreunukselle makoilemaan ;)

Samana päivänä, kun kissanpennut muuttivat meiltä pois, kuului Järvenpäästä toivottuja uutisia. Sijoituskoirani Wiima ( Iki-Wanhan Pilvarin Pisara ), joka asuu siskoni luona, kävi miehelässä Nallen ( Eidalun Oskari ) luona, ja astuminen tapahtui pirteässä pakkasessa kuutamon loisteessa. Voi romanttista.

Pariskunta fiilisteli ilmeisesti astutuksen jälkeen näin:

Kuva: Arja Tomminen. Julkaistu luvalla!


Pentusia odotetaan meille Aina Valpas-kenneliin pitkäperjantaina. Siis jos nyt tärppää. Ultrassa käydään tässä jossakin vaiheessa. Wiima syö raakaruokaa ja pennut suunnittelen ruokkivani osin raa'alla, osin viljattomalla nappulalla ( Orijen tai Acana ). Ihania, aktiivisia pentuja luvassa!! Sijoituskotia etsitään narttupennulle harrastavasta kodista.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua

Villiä vilskettä, helinää helskettä... Meillä sitä riittää. Villiksi vilskeeksi sopinee pihattoponien jatkuva karkailu, viisiviikkoisten ihanien kissanpentujen leikkimiset ja ihan yksi pelkkä Ossi :D Helinäksi ja helskeeksi vaikkapa sitten koko tämä kaikki muu.

Emme saaneet arjen lisäksi aikaiseksi tänä vuonna joulukortteja tai joulukorttikuvia, mutta viime vuonna löysimme Joulun Ilon:

( Eidalun Ilo oli meillä synnyttämässä pentuja )

Jouluna 2008 oltiin tosi maukkaita, sekä poniaidassa tonttuilemassa, että sisällä:

Kiara ja Meri <3


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - jotka siis edelleenkin ovat ihan tätä samaa elämisen onnea ja riemua täällä, joskus niin täyttä elämää, ettei ylimääräisiin ehdi -

Hyvää Joulua - kiitos yhdessä kerätyistä muistoista
Onnea vuodelle 2011 - sinulle, joka luet tätä nyt!

Joulukortit jäivät tänä vuonna meiltä lähettämättä kokonaan lukuunottamatta muutamia, joiden saajat mies valitsi. Ensi vuonna sitten uudella yrityksellä!!