Ja oltiin siellä toki muutkin ( Muusa, Kiara ja Doula sekä minä ja siskoni ja Oodi ja Elina ja kaikki ihanat rakkaat entiset tutut ja ystävät ja uusiakin naamoja nähtiin ja tutustuttiin ja suunniteltiin kaikkea kivaa ), mutta Kassusta saatiin omaan kameraan kuvia pelkästään, kun Doulan vuoron tullessa oli jo niin luminenäliinasateinen ilma ja sitten sunnuntaina ei ehditty kun oltiin jännittävästi kehäsihteereitä ja kahden nartun kanssa samassa kehässä :)
Kassuun rakastuin uudelleen, jos sellainen on mahdollista kun ei ole edes lakannut rakastamastakaan. Kassusta on Liisan ja poikien ( Liisan mieskin luetaan poikiin! ) huomassa kasvanut NIIN HIENO, että olen varma, että Liisa joutuu enimpiä jalostukseenkyselijöitä hätyyttelemään, kunhan Kassulle ensin saadaan terveystarkit ja ikä kuntoon.
Katsokaa vaikka tätä ihanuutta, joka sai mairittelevan arvostelun ja punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut jatkoon.
Aina Valpas Kaskenviertäjä eli Kassu Juutinen.
Liisan lapset siis ovat keksineet Kassulle kutsumanimen perään myös sukunimen, koska sellainen täytyy olla. Ja se ei voi olla sama kuin heidän oma sukunimensä on, sillä Kassuhan ei ole biologisesti samaa sukua edes. Fiksuja poikia Liisalla. Ilmankos Kassusta on tullut niin hyvä.
Kassu käyttäytyi Katselmus-reissulla Erikoisen Kunniamaininnan Arvoisesti. Haastavaa Kassun reissusta teki se, että matkaseuralaisista Muusa lopetteli juoksuaan juuri ja Kiara aloitteli. Sisko-Doula oli muuten vaan niin ihana, ja Wiima-kortteerinemäntäkoira oli sitten tiineenä. Hajuja kerrakseen, huoh. Hienosti, hienosti Kassu vajaa 1v. "kaikkihajutovatihania"-uros selviytyi. Toivomme koko Aina Valpas-kennelin voimin, että Kassu selviytyy nyt myös tästä "kukaanniistäihanantuoksuisistanartuistaeiseurannutminuakotiin"-olotilastaan ja palaa normaaliin päiväjärjestykseen.
Wiima on ultrattu tiineeksi. Siskoni hoivissa asustava paimensukuinen lapinkoiranarttu Wiima sai Nallensa kuun loisteessa helmikuussa ja pyöräyttää pieniä karvaisia pääsiäismunia pitkänperjantain tiimoilla 22.4. Jännittävää. Hyviä, jo haastateltuja koteja on jo jonossa ja pentusia peukuttaa moni muukin.
Muutakin on tapahtunut: Pikkuvirran D-ponivuosi alkoi syntymisen ihanuuden sijaan syntymisen ja kuolemisen todellisuudella: Risslas Kezella varsoi hienon ja kauniin rautiaan tammavarsan, mutta varsa oli kuollut :( Lähetin sen Eviraan avattavaksi, toivottavasti kuolinsyy selviää. Aina ei voi voittaa, eikä saada elävää varsaa. Tämä olikin ensimmäinen varsinainen kuollut varsa Pikkuvirran historiassa. Yhden keskosen tekaisi Sindy vuonna 2008 jäätyään ensin yöllä karsinassa piehtaroidessaan "jalat seinälle" makaamaan. Tuolloin karvaton orivarsa syntyi tuon tapaturman seurauksena. Kezellaa ei ollut tietääkseni kohdannut mikään onnettomuus, mutta silti kävi näin. Varsa oli valmis ja noin 15 kilon painoinen, normaalin minivarsan kokoinen siis. Laskettu aika olisi ollut noin 20.4. mutta kyllä kai tuo varsa olisi voinut näin 4 viikkoa aiemminkin syntyä. Mitään merkkejä synnytyksestä ei ollut etukäteen ja onneksi Kezella näyttää voivan nytkin, 2 päivää epäonnisen varsomisen jälkeen hyvin.
