keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pikkuvirran Druwez, "Uuwe"

Olipa valvottu yö jos toinenkin Littlefield Lizzien eli Lissun varsomista. Valvontakamerasta katsoin, kuinka se kohotteli häntäänsä, kävi makuulle ja nousi sitten taas ylös, monena monena yönä reilun parin viikon ajan. Sen todennäköisin laskettu aika tuli ja meni ( 29.5. ) ja sen tisseihin ei kertynyt maitoa. Suomenhevonen, jonka määrä on varsoa juhannuksena, oli jo aikapäiviä sitten kehittänyt itselleen isot utareet.

Epäilin jo, josko Lissun ison mahan syynä olisi joku muu kuin varsa. Sanoin monelle, että noinkohan tuo edes varsoo, ja harkitsin jo eläinlääkärin käyttämistä ja Lissun palauttamista tammalaumaan laitumelle. Maltoin kuitenkin mieleni, ja hyvä niin, sillä eilen päästyäni myöhään nukkumista aloittelemaan, napsautin valvontakameran päälle ja heti kuvan selvennyttyä huomasin Lissun nuolevan pontevasti juuri syntynyttä, terhakkaasti päätään pystyssä pitävää hyvin vaalean punaruunikkoa orivarsaa.

Vastasyntyneenä...

Ehkä puolen tunnin ikäisenä :)
Illalla kun otimme hevosia sisään, sanoin Tuulille - joka on tullut meille poneja katsomaan ja tallihommissa auttamaan, ja johon olen alunperin tutustunut Aarteen hevostilalla - että ei kai tässä masussa voi olla muuta kuin varsa. Nyt voin selitellä, että illalla se näytti minusta entistä pyöreämmältä - olisiko jo vaihtanut muotoa varsomisen edellä? - ja kun kerroin, että ei tällä ole tissejäkään, kokeillessani jouduin toteamaan, että nythän tällä jo vähän on tissit täydemmän tuntuiset :) Silti en olisi ymmärtänyt niistä "olemattomista merkeistä", että se nyt hetken päästä varsoo.

Hyvin meni ja hieno varsa on. Nyt sen kuivuttua saa vielä selvempiä kuvia siitä, miten vaalea se oikeasti on. Ruunikko kuitenkin, sillä sen jouhet ovat mustat. Aika ihanaa!!

3 kommenttia:

  1. Apua kun ihana! Onnea varsusta!! Ja lisää kuvia orotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Miksi mä en tienny tätä! Ihana :) Hetkeen ku ei oo mahdollista käydä fb:s nii on tapahtunu kaikkee.

    t. Milja

    VastaaPoista
  3. Onnea Uuwesta! Lissu on kuin emänsä, siitäkään ei aikoinaan todellakaan huomannut juuri mitään merkkejä varsomisesta... t. Ansku

    VastaaPoista