Onni on hyvä kasvattaja!

Olen aina ollut sitä mieltä, että kasvattaja tulee valita huolella. Kaikkea pitää voida kysyä ja kasvattajan tietojen todenperäisyyttä tulee voida tarkastella yleisten normien mukaisesti. Kasvattajan kanssa tulee pystyä puhumaan, kysymään kaikkea ja paras kasvattaja sanookin, että tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Aina on parempi kysyä kuin katua jälkeenpäin tehtyjä virheitä, jotka olisi voinut välttää kysymällä etukäteen. Vaikka tuntuisi tyhmältä.

Kasvattajan luona tulisi voida vierailla, eikä ottaa pelkästään vastaan kasvattajan tarjousta tulla tuomaan uusi perheenjäsen puolimatkaan tai kotiin. Toki joskus se maailman paras kasvattaja tahtoo nähdä sinun kotisi, ja se hänelle suotakoon, mutta jos et pääse tutustumaan tulevan lemmikkisi kasvuoloihin, vaikka tarjoudut, olisi syytä hälytyskellojen alkaa kilkahdella...

Kun olet ottamassa pitkäikäistä lemmikkiä ( ja kaikki, jotka elävät pitempään kuin viikon, luetaan pitkäikäisiin! Niihin on sitouduttava, vaikka tahtoisit lemmikiksi pienimmän hiiren! ), on sinun otettava tarkoin selvää, miten sitä hoidetaan, ruokitaan ja käsitellään - ja millaiset olosuhteet se tarvitsee... ja voitko ne tarjota!

On onni, kun hyvä kasvattaja löytyy. On onni, kun voi tavata tulevan lemmikin isän:

 

Arthur - isä nelivarvas.

ja äidin, joka on syönyt juuri akvaariokasveja ja naama on vihreä kuin avaruuden oliolla: 

 Steppi - äiti nelivarvas.

Nuoria omakasvatteja ja yksi nuori pelastettu ( jonka kilpi oli jo heti "väärännäköinen", kun oli syönyt ennen pelastamistaan väärää ruokaa... )

 En muista näiden ihanuuksien nimiä... olisiko se pelastettu nuori ollut Pikku Myy?

Surullinen osasto - tosin ihanaa, että elävät nyt vihdoin kilpikonnanarvoista elämää, saavat oikeaa ruokaa, lajitovereita ja kunnon alustan - pelastettujen koti:

 Kilven kuuluisi olla tasainen päältä, ei "kuviot" koholla ja erottautuneina...

Jännittävin osasto: VAUVALA... Siellä jotkut kaksi ovat ne meidän vauvat!!

 Jerika-rakas.

 Sisko... Mia?

 

Äiti-Steppin ja sen kaverin koti.

Iza-rakas omassa kotiterrassa. Vertailuna tulitikkulaatikko! 

Että sellainen tarina tälläkertaa. :) Kilpikonnasta ( kuten niin monesta eläimestä ) olen haaveillut teini-ikäisestä saakka. Nyt olen niin onnellinen Jerikasta ja Izasta, ja niiden kasvattajasta Gunveigista ja hänen tyttärestään Jennystä, joiden kanssa on ollut helppo vaihtaa viestejä ja tiedän, että voi jatkossakin kysyä kaikkea mitä mieleen tulee, että voisin tarjota näille ihanille pikkukilppareille niiden arvoisen elämän. Voisin vain tuijottaa niitä ja huokailla!! Ruokakin jo maistui piiiiiiiiiiitkän kotimatkan jälkeen tänään päivällä, terraa on tutkittu ahkerasti ja kaivauduttu milloin mihinkin nukkumaan. Suloisia! Minulle kerrottiin, että voisin tinkiä hinnasta, jos ostan kaksi, mutta en halunnut, sillä tahdon maksaa kasvattajan pyytämän hinnan, kun pääsin näkemään, miten hienosti ja rakkaudella konnia hoidetaan, miten hyvin niiden tarpeet otetaan huomioon ja miten upeasti hoidettua kaikki on. 

KIITOS!

Viikonloppuun mahtui myös Eliittinäyttelyä, jossa Liberty oli luokkansa toinen, ja tuomari kutsui sen vielä best in show-kehään, jossa se valittiin BIS III-sijalle jaettuna toisen hienon oriin Kaunisrannan Harry Potterin kanssa. Tuomari vielä tuli minua jututtamaan ja kertoi, miten hieno Liberty on ja että hän tykkää sen ilmeestä ja olemuksesta. Sitä hän sanoi, että se ei esitä itseään ihan niin vapaasti kuin hän toivoisi, mutta kun kerroimme sen juosseen ravikilpailuissa tämän koko menneen kesän, tuomari sanoi sen "kireyden" johtuvan selvästikin siitä. Kun raviponi oppii menemään lujaa ja antamaan kaikkensa vasta kovaa juostessaan, sen "näyttelyravi" kärsii. Mutta hieno poni jokatapauksessa ja hyvin pärjäsi Eliittinäyttelyssä, jossa kaikki ponit olivat upeita ja hyvin palkittuja! Oma rakas kasvattini Pikkuvirran Aamutar oli myös kutsuttu ja oli omassa luokassaan kolmas. Sijoitus on huikea niin huippulaatuisten kolmivuotiaiden seurassa!

Kiitos hienon Eliittinäyttelyn järjestäjille, tuomarille, kaikille näytteilleasettajille - aivan upeita poneja!! - ja yleisölle. Erityiskiitos Rogerille minun ja Tainan ponien esittämisestä! Hienosti tehty taas kerran!!! Kaikki meni hienosti ja ilmapiiri oli mitä mahtavin! Sini-tyttäreni oli mukana ja otti kuvia:

Pikkuvirran Aamutar

"Kilpasiskot", vasemmanpuoleinen sijoittui toiseksi, Aamu kolmanneksi.

 Aamujen aamu ;)

 Rouva - Rowy v.d. Wildenkamp - Tainan hieno tamma oli kolmas luokassaan.

Liberty 

Liberty-rakas ja upea A.S. Namorado, joka voitti luokan ja koko näyttelyn!!

  Tiukka kurvi ;)

Hienosti <3

Tässä kuvassa onnellinen puolikkaan omistaja hehkuu ja sädehtii pokaali ja ruusuke kädessä, 

mutta valokuvaajatyttäreni ei halunnut kuvata sitä hupsua ilmettä ;)

Kiitos ja Onnea myös Taina, Sinulle!

Ei niin laiska miltä näyttää ;)

Kiitos rakkaat ystävät ja vieraammatkin blogin lukijat. Mieltäni on lämmittänyt suuresti, että bloginpäivitystä on kaipailtu. On mukavaa huomata, että tekstini lentää myös teidän tajuntaanne ja kuvat, jotka minua täällä päivittäin livenä ilahduttavat, ovat myös teistä mukavia katsella. Kiitos ja kumarrus.

Meillä on tapahtunut tänä kesänä paljon. Kuten jo blogissani kerroin, kävin kääntyilemässä sairaalasängyssä yhdeksän yön ja päivän verran, poskiontelo-operaatiossa sen jälkeen, kun silmääni oudosti vaivannut turvotus ja tuska selvisi kroonistuneen poskiontelotulehduksen aiheuttamaksi paiseeksi silmänpohjassa, kahta bakteeria ja sientä kasvaneeksi moskaksi, joka saatiin kunnolla pois vasta leikkauksessa ja sen jälkeen tehdyissä parissa huuhtelussa.

Sen jälkeen vietimme päivän Vasikkasavuilla ja samana päivänä saimme sveitsiläisen vieraan Nadian meille IFYEN ja 4H:n kautta vaihdokiksemme. Nadia vietti perheessämme perheenjäsenenä 3 viikkoa, ja olemme nähneet muutamia kertoja vielä hänen siirryttyä uuteen isäntäperheeseensä Iisalmeen. Tykästyimme kaikki iloiseen ja avoimeen nuoreen naiseen ja nykyiset yhteydenottomme facebookissa alkavatkin usein sanoilla: "Miss You!!"

Meidän lapset - our kids - elokuussa 2011

vasemmalta Olli ( ylh. ), Sini, Nadia, Meri, Jori ( oikealla )

sekä Lumi mopon kyydissä ja Ossi muuten vaan seisomassa.

 Ilpo-karitsa oli meillä mukana Vasikkasavuilla - 

mutta elokuun puolessa välissä sen elämänlanka paloi loppuun.

Ilpo sairastui. Ensimmäinen oire sen sairaudesta oli sen erikoinen mäkättämisääni. Aivan kuin olisi pilli pistetty sille suuhun, jonka läpi se määki :( Sitten alkoi ripuli, joka aiheutti monenlaista kurjaa, vaikka saimmekin ulosteen kiinteytymään. Parissa päivässä, eläinlääkärinkin ohjeista huolimatta, Ilpon elämänlanka katkesi ja Ilpo nukkui rauhallisesti pois meillä sisällä. Itse olin tuolloin ainoalla omalla lomallani ( 3 vrk ), mutta kotiväki ja turvaverkko hoiteli täällä hommat sydänlämpöisesti. Olemme kiitollisia Ilpolle - ja Jennille, jolta Ilpon saimme - kaikesta siitä rakkaudesta ja ilosta, jota Ilpo meillä ja mm. Vasikkasavuilla ympärilleen loi. Ilpo oli emonsa hylkäämä karitsa, jonka elämänlanka oli tavallista ohuempi. Ilpohan ei edes kasvanut normaaliin tahtiin, vielä kuollessaankin se oli lähes vastasyntyneen karitsan kokoinen, vaikkakin vankempi.

Ilpon hauta ja karitsa-muistomerkki.

Ilpo toukokuu - elokuu 2011

Jossain tuolla sateenkaaren takana on maa, 

jossa pienenpienet karitsatkin saavat laiduntaa. 

Siellä eivät huolet paina, hyvä siell' on olla aina. 

Koskaan ei voi siellä tuska koskettaa. 

Täällä haikein mielin sua muistellaan.

* * * * *

Sulolla kävi tyttöystävä - kaveripohjalta vain, koska Typy on virallista linjaa.

 Leikittiin ja hammasteltiin!

"Seurataan tuota isoa!"

Kiitos Jaanalle äiteineen sekä Otsolle ja Typylle vierailusta!! Tervetuloa uudestaankin!

Meillä aloitti meidän kaikkien töiden pelastus, 4H:n lastenhoitaja viitenä päivänä viikossa. Katriina on kultainen nuori nainen, josta tulee vielä aikanaan yksi maailman parhaista kätilöistä. Nyt hän viettää välivuotta opiskeluista ennen kätilöopintojen alkamista meillä hoitaen meidän kolmea pienintä täällä meillä kotona. Minäkin olen saanut huomata, että en ole ihan niin laiska, kuin itsekin luulin, sillä nyt kahtena päivänä olen saanut tehtyä asioita, ihan oikeita TÖITÄ, enemmän kuin varmaan viimeiseen kahteen viikkoon yhteensä. Nyt on jo hetki aikaa tälle blogillekin ihan näin päiväsaikaan ;)

Tänään aamulla aloitin poniaitauksen teolla. Tein varsallisille tammoille jälkikasvuineen ehkäpä noin hehtaarin kokoisen aidan rehupellolle. Nyt riittää ruokaa jos riittää hyviä ilmoja! Aidanteon jälkeen valjastin kameran ja otin muutamia räpsäyksiä:

Pikkuvirran Dirana ei malttaisi nousta auringosta :)

Eikä Pikkuvirran Druwez sen verroin...

Silmät painuu kiinni <3 Uuwe <3

 Rosmariini miettii, voisko tuonne uuden laitumen puolelle mennä ;)

Pikkuvirran Dalanar kääntyy "entiseltä portilta" takaisin vanhalle laitumelle. 

Voiko tästä päätellä, ettei siitä tule helposti karkuria, kun ei uskalla avatustakaan yksin mennä ;)

 Mitähän se Rosi huomasi?

Ääh, ei se ollutkaan mitään ( taustalla Pikkuvirran Danella )

Ota vaan niitä kuvias - eläkä ota, vaan RAPSUTA!!

Ja kun Rosi sanoo, se ei ole kysymys, vaan käsky :D

Rapsuttaako siellä joku, kysyy Dina ( Dirana )

Ruunikko ja ruunikko - veli Druwez ja sen sisko Danella, sukua isän puolelta :)

Sisko Pikkuvirran Danella esiintyy :)

 Rosmariini kuuntelee, kun taskussani soi kännykkä :)

 Kiitos Sara, kun soitit, tuli hyvä kuva!!

 

Oottakaa minua!!! huutelee Dalanar 

ja päätti viimein astua "näkymättömän" langan yli

uudelle laitumelle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kesä ei ole vielä ohi, kaikki eläimet ovat laitumilla, tallin perusteellinen siivous ( on vuorossa seuraavaksi ) tekemättä, elämää on elämättä. Toivottavasti tässä oli jotain bloginälkäisille. Kiitos kun kaipasitte, nyt menen kahville ja sitten lähden tapaamaan kasvattiani Pikkuvirran Bardia ajo-opetuksen merkeissä!