Uni vei kuitenkin täydellisen erävoiton, mutta puhelin herätti minut klo 02, jolloin silmälasien asentoa korjattuani näin heti varsan hiipparoivan seisaallaan emänsä vieressä!! Hienoa! Kaikki näytti olevan hyvin. Hiippailu talliin kameran kanssa tuotti paitsi sisällä heränneen Lumin ( Pertti soitti perään, että täällä rääkyy yksi kappale lapsia ), myös toteamuksen, että jälkeiset irtosivat heti kun pääsin talliin ja varsa on orivarsa.
Se, että varsa on musta orivarsa, ei tietysti ollut se uutinen :) Kaikista kuudestatoista meillä syntyneestä varsasta vain 4 on ikinä ollut tammavarsaa. ( Ja yksi orivarsa ja yksi tammavarsa kuolivat pieninä. ) Lisäksi Sindy loi 3kk etuajassa orivarsan kevättalvella 2008 jäätyään yöllä karsinassa piehtaroituaan karsinan seinälle ensin jumiin.
Mikäpähän lienee? Iloitsemme kuitenkin suuresti virkeästä orivarsasta ja niistä Diplomatin tammavarsoista, joita on jo syntynyt meillä vierailleille tammoille. ONNEA kaikille onnistuneista varsomisista ja onnistuneita uusimisia, mikäli tälle kesälle astutuksia suunnittelette.
Ai kuvia varsasta? Otinko muka jo? TIETENKIN :)
Ihan ensimmäinen kuva, räpsäys suorastaan :)
Aamulla näin terhakkana :)
Nimeä maistellaan jo... Pikkuvirran C.............
MUOKS: Varsalla on nimi, Pikkuvirran Clett, joka tarkoittaa sillä tutuksi tulleella shetlandicin kielellä kalliosta irronnut kivi. Clett valittiin oikeastaan siksi, että Clettillä on velipuoli nimeltään Bratt ( joka tarkoittaa hassusti vedenpitävä täyspitkä esiliina. ) Clett on hyvin vankka ja reipas varsa, joka voisi hyvin seurata isänsä kavionjälkiä myös raviradoilla. Clett on MYYTÄVÄNÄ, eli varattavissa ja luovutetaan vieroitettuna aikaisintaan puolivuotiaana.
MUOKS: Varsalla on nimi, Pikkuvirran Clett, joka tarkoittaa sillä tutuksi tulleella shetlandicin kielellä kalliosta irronnut kivi. Clett valittiin oikeastaan siksi, että Clettillä on velipuoli nimeltään Bratt ( joka tarkoittaa hassusti vedenpitävä täyspitkä esiliina. ) Clett on hyvin vankka ja reipas varsa, joka voisi hyvin seurata isänsä kavionjälkiä myös raviradoilla. Clett on MYYTÄVÄNÄ, eli varattavissa ja luovutetaan vieroitettuna aikaisintaan puolivuotiaana.
Ja takkahuoneessa Aina Valpas-valituskuoro laulaa kuusiäänisesti yhteen: Miksieisaaollasateessaaaaaaaaa.... miksipititullanytjosisälleeeeee..... Älälaitaoveakiinniiiiiiiiii.... Pikkupennutkuuluusaadarampataulosjasisääääääääään.... Nurmikollasateessaonkivaamönkiääääää.... Kaikkeaonkivasyödääääääää.... Pitäsvalittaaaaaaa.... muttakunnytjotaitaasittenkinnukuttaaaaaaaa....
Pentujen ihmiset: VARAUTUKAA!! Teille on tulossa reippaita ulkoilijoita, mukana kulkijoita, osallistuvia, laulavia, juttelevia, itsestään kaikenlaista keksiviä, aktiivisia mutta ah-niin sopeutuvaisia kavereita!! Nämä ovat ihania, jokainen ja olen onnellinen, että te olette olemassa ja teillä on koti ja sydän näitä Aina Valppaita odottamassa.
Onneksi olkoon varsan johdosta, ja toivottavasti saat oikein piiiitkät ja makoisat päiväunet vahtimisen päättymisen kunniaksi. Meitä pitää kaksi hiehoa samassa jännityksessä.
VastaaPoistaNäyttää kyllä ehkä sille että päiväsaikaan poikiivat, niin luulin kyllä eilenkin... Onko poneilla nimiteemaa???
Onnea ihanasta orhipojasta. On Brisku arvannut, että nyt ei katso, siis äkkiä varsomaan. ;)
VastaaPoistaNäihin "vaikeisiin" vierasperäisiin kirjaimiin otan nimiä shetlannin kielen sanakirjasta tuolta:
VastaaPoistahttp://sh.shetlanddictionary.com/index.php?title=Main_Page
Sieltä ovat mm. viimekesäiset Brim, Bondi, Braamer, Bratt ja Bard - jokainen tarkoittaen jotakin... Nyt on muutama suosikki jo, vaikka C:llä alkavina ei hirmuisen hyviä tuolla olekaan. Toinen vaihtoehto on laittaa vaan ulkomaalaiset nimet tyyliin Cecilia tms. Mietiskelen vielä :)
Ihanaa, onnea :)
VastaaPoistaOnnea vuoden ensimmäisestä varsasta! :)
VastaaPoista