Eilen käytiin porukan kanssa mikrosirutuksessa ja DNA-testissä isyysmääristystä varten. Ja porukalla tarkoitan tietysti tätä karvaista sakkia, meidän omien lasten isyys on kyllä ihan jo tarkasti selvillä ja tiedossa - eikä siinä ole mitään epäselvää, kun sen voi lukea ihan noiden lapsukaisten ulkonäöstäkin : D Varsinkin nuorimmaisen kohdalla, hih hih.
Mutta koska Ilo iloitteli aikanaan kahden uroksen kanssa, pitää sen pentujen polveutumisen varmistamiseksi tehdä DNA-testi. Ja kaikkien rekisteröityjen ( ja suositellaan kyllä muillekin ihan
turvan vuoksi siruttamista ) pentujen tulee olla nykyisin mikrosirutettuja ennen kuin ne rekisteröidään. Niin ja DNA-testin oikeellisuudenkin vuoksi niillä piti olla aukoton tunnistusmerkintä.
Matkustettiin hienosti kissankuljetuskopassa autossa, kukaan pennuista ei sanonut sanaakaan ( ja kuvien puuttumista pahoittelen, mutta kun ihmisellä on vain kaksi kättä ja mukana aikuinen koira ja kolme pentua ja karmean täysi käsilaukku joka pursuaa Tärkeitä Papereita Pentuja Varten, ei Canonin edullisimman digijärkkärin kantaminen mukana tullut edes mieleen... ) , ja Ilokin matkusti vain hyvin onnellisena siitä, että nyt tapahtuu muutakin kuin kakaroiden hoitamista ja pihassa riekkumista.
Ilo suorastaan syöksyi eläinklinikan ovesta sisälle tarkastamaan, onko paikalla mukavia ihmisiä. Joku toimenpiteessä ollut rauhoitettu kissa makasi omistajansa vieressä penkillä, eikä se saanut Ilossa aikaan kummoisia tunteita. Oma vuoromme oli aivan välittömästi ja tonttulakkiin pukeutunut eläinlääkäri nosti kopasta ensimmäisenä Kaukon ihasteltavakseen.
"Voi ällötys kun nämä ovat ällöjä, karmeita suorastaan...", eläinlääkäri leperteli pennuille. "Ihan karmeimpia kaikista ovat nämä lappalaiset pikkupennut, kun itselläni on se porokoira." :) :)
Juu, aivan karmea nappisilmä Kauko otti poskisoluharjauksen tyynesti, eikä tuo juuri hätkähtänyt siitä mikrosirustakaan.
Toivo napitti katsoa eläinlääkäriä tummilla silmillään, melkein avasi suunsa valmiiksi poskien harjausta varten ja oli niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, kun mikrosiru tökättiin nahkasta läpi. "Jaa, tämä leikkii suurta rottweileriä, jolla ei ole kipukynnystä ollenkaan!" nauroi eläinlääkäri.
Oodi - tiesin, että niin käy - kertoi HETI paikalla mielipiteensä siitä, että se nostettiin vain pöydälle, eikä päästetty tutkimaan jokapaikkaahetipaikalla ja tutustumaanhetikaikkiinihmisiin. Poskisoluharjauksen aikana se kirvoitti ilmoille sellaisen kiljunnan, että kaikki oven ulkonpuolella olijat vähintään luulivat sen kaksoiskannuksia revittävän irti ilman puudutusta. Mikrosirustakin se älähti kuuluvasti "Aijaijai, kun pieniä koiria piikitetään!!!", mutta toimenpiteen loputtua se oli välittömästi kaikkien kaveri taas :) Oodilla vaan sattuu olemaan niin paljon asiaa.
Isukkiehdokkaat käyvät DNA-testissä myös lähiaikoina ja Finnzymes ystävällisesti ilmoittaa sitten meille, kenen pentuja nämä pörriäiset oikein ovat. Mahdollista on tietysti myös, että joku on Pajun, ja joku Baktin. Harmillisesti kermatyttöjä ( syntyessään kuollut ja Haiku ) ei voitu testata, mutta enkelipennut saavat pitää sen verran salaisuuden verhoa yllä, ettei niiden isästä ole täyttä varmuutta ikinä.
Kaikille pennuille on koti jo tiedossa! Kauko muuttaa Kuhmoon maatilalle lapsiperheen monitoimikoiraksi, Toivo saa kodin Siilinjärveltä pitkäaikaisen koirakokemuksen omaavalta pariskunnalta aikuisine lapsineen ja Oodi matkustaa sijoitustytöksemme Jyväskylään, ja liikkuu myös pääkaupunkiseudulla sopivasti ollen lähellä myös Anua.
