torstai 31. joulukuuta 2009

Webbikamera on sammutettu

Koskapa ihanaiset nallepallerot, paimensukuisen lapinkoiran pennut Kauko, Toivo ja Oodi ovat jo huomenna 6-viikkoisia ja valloittaneet täysipäiväisesti koko huushollimme - liehuvat milloin missäkin ja nukkuvat missä sattuu nukuttamaan, webbikamera on sammutettu. Perheemme ei ole niin bigbrother-henkinen, että tahtoisi esitellä koko elämäänsä netissä tauotta kameran surratessa tupamme nurkassa, joten palaamme webbikamera-asiaan sitten kun Kiaran pennut ovat ajankohtaisia, toivottavasti jo nyt näiden lumien aikaan.

"Kauko" ottaa rennosti unia pikkupoikien "mopojen" välissä.


Ja "Oodi" ja "Toivo" uinahtivat mummolan vanhan puusohvan alle :)


Meillä on "pentuja" joka lähtöön: Kukahan tahtoisi kivan, oppivaisen ja kääpiöpinseriksi hyvinkin rauhallisen Barmin? Kuvassa esiintyvät Ossi 1v4kk  ja Ruusu 7v. EIVÄT ole myytävinä ;)

maanantai 28. joulukuuta 2009

Erilaiset - vai samanlaiset - kavereita kumminkin :)

Pennut ulkoilevat nykyisin useita kertoja päivässä. Yhtä riemukkaina ne menevät joka kerta ulos ja sukeltavat hankeen. Varsinaisesti pissiä tai kakkaa ei olla ulos vielä bongattu, mutta niidenkin aika tulee - tai sitten nämä ovat niin huomaamattomasti ne pissaustouhunsa hangessa hoitaneet, ettemme ole kiinnittäneet huomiota.

Pennut ovat valloittaneet myös meidän koko alakertamme - ja tutustuneet kotona vielä oleviin kääpiöpinsereihin :)

Oot sää mun kaveri - kyselevät toisiltaan Barmi (vas. ) ja Kauko

Oon oon, ollaan aina kavereita!

Whaaaaaaaaaaaat? Mikä toi on? :)

Me ollaan tämmönen pentuläjä :)


Ja minä Oodi-tyttö se uskallan kulkea tuommoisen hurjimuksen vieressä!!

Tänään meitä kävi katsomassa Toivon, eli tulevan Topin, uusi perhe. Riehuttiin siinä ja purtiin vähän varpaita ja syötiin malliksi, miten hienosti koiranpennut syövät. Siis näin:

Royal Caninin penturuokaa keskikokoisille pennuille kostutettuna ja höystettynä AB-piimällä. NAM.

Uusiin koteihin annetaan pentupaketin mukana pussillinen tuttua ruokaa ( sponsored by Royal Canin ), pentukodin tuoksua/hajua oman peiton verran, joitakin leluja ja puruluita/oikeita luita. Ja tietysti sen kaikista tärkeimmän: kasvattajan tuen koko koiran eliniälle. Lisäksi olen tilannut uusille omistajille Anni M. Korpelan kirjan "Koiranpentu oppii", joka mielestäni suomalaisena selkeänä koirakirjana kuuluu kaikkien koiranpennun/koiranomistajien käsille luettavaksi ja käytäntöön sovellettavaksi. ( Kirjat tulevat, kun tulevat kustantajalta uusintapainoksena. )

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Aitoja lappalaisia

Kyllä sen vaan erottaa heti, kun vie lapinkoiran pennun ulos ( vrt. kääpiöpinserinpentu ). Sen, että lapinkoiran kyseessä ollen on pohjoinen, ulkoileva, talven rotu!

Veimme Kaukon, Toivon ja Oodin ulos Ilon mukana ja mitä tapahtui? Heiluvia häntiä, tutkivia kuonoja, määrätietoisesti hankeen kahlaava joukko - jokainen eri suuntaan : )

Oodi täräkkänä :) taustalla Toivo.

Ja siinä he viuhtovat, Oodi jo takaisin ( vasemmalle menossa ), Toivo edellä oikealle ja Kauko Oodin vieressä :)

Ilo riehaantui lapsostensa ulospääsystä niin, että antoi innoissaan jokaiselle lumipesut. Piti ihan sitä kehottaa olemaan rauhallisemmin, sillä pennut tahtoivat ihan omin jaloin tutustua lumeen ja ulkona oleviin hajuihin.

Ihanat, ihanat pennut <3

perjantai 25. joulukuuta 2009

Susia ja lampaita

"Susi"osastolla pentutoivepäivitys: Paimensukuiselle lapinkoiralleni Kiaralle ( Riskatsurkan Grace Kelly ) suunnitellaan pentuja heti seuraavasta juoksusta ja sulhoksi on sovittu hieno ja ennen käyttämätön uros Tuiskuturkin Napakettu. Yhdistelmän sukutaulu näyttää tältä. Nyt vain odottelemme Kiaralle juoksuja ( alkavaksi hetkellä millä hyvänsä ), ja sitten toivomme suotuisia tuulia, jotta nämä toisilleen valitut olisivat myös omasta mielestään toisilleen sopivat :) Kiitos jo etukäteen Tuiskuturkin kennelin Eevikselle ja Napaketun kotiväelle - ja Eidalun Anulle myös kiitoksia mietintämyssyavusta ja tulevasta yhteistyöstä taas jo etukäteen :)

Lammasosastolla taas karitsointia. Kuten arvata saattaa, meillä eläimet lisääntyvät aina, kun pakkasta on yli -20 astetta. Vuorossa oli Irma-typykkä, joka on itse syntynyt joulupäivänä 2007. Irma tekaisi aamulla kolme itämaan tietäjää: kaksi mustaa ja yhden ruskean pässikaritsan.







Näistä itämaan tietäjistä tosin tulee sitten joskus lammaspaistia. Mutta siihen asti hoidellaan niin hyvin kuin kyetään.

Risto Reipas-pässi olisi myytävänä. Pitää välillä vaihtaa pässiä ( ja tuleva pässikin on jo suurinpiirtein tiedossa - tai siis sen syntymäkoti on tiedossa : D ), joten tämä 3-vuotiaaksi tuleva olisi vapaa valloittamaan toisia lammaskatraita. Hyvä koti hintaa tärkeämpi.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lämmintä Joulua ja Onnea vuodelle 2010

Mukavaa Joulua kaikille
tämän blogin lukijoille, oikean elämän Ystäville ja niille ihan jokaiselle, joille olisi pitänyt lähettää kortti, mutta joille en muistanut tällä kertaa ( tämä laho pää ei jätä joulunakaan rauhaan ;))


Ilo etsii Joulun tarkoitusta :)


Pekka ja Barmi tutkivat, minne se tonttu oikein katosi ( kuva otettu marraskuussa )


Sydänlämpöinen kiitos tästä vuodesta ja Onnea Uusille Kujeille vuonna 2010 <3

Taru tekaisi viime maanantaina kuttukilin.

Lapset koristelivat kuusen.






Ja Ossi tempoi palloja irti kuusesta ja viskeli koiranpentujen iloksi lattialle...

Mikrosirut ja DNA-testit

Eilen käytiin porukan kanssa mikrosirutuksessa ja DNA-testissä isyysmääristystä varten. Ja porukalla tarkoitan tietysti tätä karvaista sakkia, meidän omien lasten isyys on kyllä ihan jo tarkasti selvillä ja tiedossa - eikä siinä ole mitään epäselvää, kun sen voi lukea ihan noiden lapsukaisten ulkonäöstäkin : D Varsinkin nuorimmaisen kohdalla, hih hih.

Mutta koska Ilo iloitteli aikanaan kahden uroksen kanssa, pitää sen pentujen polveutumisen varmistamiseksi tehdä DNA-testi. Ja kaikkien rekisteröityjen ( ja suositellaan kyllä muillekin ihan turvan vuoksi siruttamista ) pentujen tulee olla nykyisin mikrosirutettuja ennen kuin ne rekisteröidään. Niin ja DNA-testin oikeellisuudenkin vuoksi niillä piti olla aukoton tunnistusmerkintä.

Matkustettiin hienosti kissankuljetuskopassa autossa, kukaan pennuista ei sanonut sanaakaan ( ja kuvien puuttumista pahoittelen, mutta kun ihmisellä on vain kaksi kättä ja mukana aikuinen koira ja kolme pentua ja karmean täysi käsilaukku joka pursuaa Tärkeitä Papereita Pentuja Varten, ei Canonin edullisimman digijärkkärin kantaminen mukana tullut edes mieleen... ) , ja Ilokin matkusti vain hyvin onnellisena siitä, että nyt tapahtuu muutakin kuin kakaroiden hoitamista ja pihassa riekkumista.

Ilo suorastaan syöksyi eläinklinikan ovesta sisälle tarkastamaan, onko paikalla mukavia ihmisiä. Joku toimenpiteessä ollut rauhoitettu kissa makasi omistajansa vieressä penkillä, eikä se saanut Ilossa aikaan kummoisia tunteita. Oma vuoromme oli aivan välittömästi ja tonttulakkiin pukeutunut eläinlääkäri nosti kopasta ensimmäisenä Kaukon ihasteltavakseen.

"Voi ällötys kun nämä ovat ällöjä, karmeita suorastaan...", eläinlääkäri leperteli pennuille. "Ihan karmeimpia kaikista ovat nämä lappalaiset pikkupennut, kun itselläni on se porokoira." :) :)

Juu, aivan karmea nappisilmä Kauko otti poskisoluharjauksen tyynesti, eikä tuo juuri hätkähtänyt siitä mikrosirustakaan.

Toivo napitti katsoa eläinlääkäriä tummilla silmillään, melkein avasi suunsa valmiiksi poskien harjausta varten ja oli niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, kun mikrosiru tökättiin nahkasta läpi. "Jaa, tämä leikkii suurta rottweileriä, jolla ei ole kipukynnystä ollenkaan!" nauroi eläinlääkäri.

Oodi - tiesin, että niin käy - kertoi HETI paikalla mielipiteensä siitä, että se nostettiin vain pöydälle, eikä päästetty tutkimaan jokapaikkaahetipaikalla ja tutustumaanhetikaikkiinihmisiin. Poskisoluharjauksen aikana se kirvoitti ilmoille sellaisen kiljunnan, että kaikki oven ulkonpuolella olijat vähintään luulivat sen kaksoiskannuksia revittävän irti ilman puudutusta. Mikrosirustakin se älähti kuuluvasti "Aijaijai, kun pieniä koiria piikitetään!!!", mutta toimenpiteen loputtua se oli välittömästi kaikkien kaveri taas :) Oodilla vaan sattuu olemaan niin paljon asiaa.

Isukkiehdokkaat käyvät DNA-testissä myös lähiaikoina ja Finnzymes ystävällisesti ilmoittaa sitten meille, kenen pentuja nämä pörriäiset oikein ovat. Mahdollista on tietysti myös, että joku on Pajun, ja joku Baktin. Harmillisesti kermatyttöjä ( syntyessään kuollut ja Haiku ) ei voitu testata, mutta enkelipennut saavat pitää sen verran salaisuuden verhoa yllä, ettei niiden isästä ole täyttä varmuutta ikinä.

Kaikille pennuille on koti jo tiedossa! Kauko muuttaa Kuhmoon maatilalle lapsiperheen monitoimikoiraksi, Toivo saa kodin Siilinjärveltä pitkäaikaisen koirakokemuksen omaavalta pariskunnalta aikuisine lapsineen ja Oodi matkustaa sijoitustytöksemme Jyväskylään, ja liikkuu myös pääkaupunkiseudulla sopivasti ollen lähellä myös Anua.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Oikeaa evästä!

tuumi Toivo, ja kävi oitis kimppuun, kun sulatin pakastimesta kotona teurastettuja vasikan kylkiluita liharoippeineen.

Oodikin maistelee... Kauko oli vähän, että täh, ei kuppia?

Ja olis halunnut mieluummin leikkiä siskon kanssa.