tiistai 27. lokakuuta 2009

Lellilapsi :)

Voi tuota Brellaa, miten se onkaan emon suosikki. Annoin pennuille ja Rialle tässä illalla luita. Pennut kävivät isojen ydinluiden kimppuun ja Ria varasi itselleen sen kaikista syötävimmän, ja meni omalle pedilleen sitä syömään. Kohta havahduin, kun Rian pedillä touhusi joku musta :o BRELLA!!

Brella sai syödä samasta luusta mutta kuvaaja sai kunnon mulkaisut :D


Sulassa sovussa - äiti ja suosikkitytär Brella.


Bryja ihan turhaan kuikuilee - se ei ole oppinut vielä nousemaan emon pedille, ja lattialla emo murisee muut pennut luiltaan pois.

Hassua, että koiratkin osaavat ottaa suosikkeja?!

Jos muuten webbikamerasta ihmettelet, ettei pennuilla ole enää sanomalehtiä, voin kertoa, että niitä on. Olen vain siirtänyt sanomalehtialueen mahdollisimman kauas nukkumapaikasta, jotta koiran luontainen siisteyskäsitys vahvistuisi. Pennut osaavat yleensä kipittää sanomalehdelle pissille ja kakalle, ja lattiaa luututaan ohimenneiden osumien vuoksi useasti päivässä ( myös sanomalehtien alta ). En voi käsittää ( vaikka hyvin suurpiirteinen siivooja olenkin yleensä, ainakin kaiken tavaran paikoillaan olemisen suhteen ), miten jotkut koirankasvattajat saattavat pitää pentuja päivätolkulla sisällä liassa ja suoranaisessa sonnassa, lisäten vain sanomalehtiä ja poistaen ne lähes lapiolla vasta, kun ne ovat läpeensä pissityt ja kakitut. Ja mieluummin pesevät pennuista "sitä ihteään" pois sitten kun näyttävät niitä vieraille. Toivottavasti sellaiset koirankasvattajat ovat jo lopettaneet kasvatustoimintansa - ei voi olla koiranpennun sisäsiisteydellekään hyväksi elää jatkuvassa pissin ja kakan käryssä, saati että se tekisi koiranpennun terveydelle hyvää.

Petitarvikkeet vaihdetaan heti kun ne likaantuvat, usein pari kertaa päivässä, sanomalehdet vaihdetaan usein, kakkakikkareet kerätään vielä useammin, lattia pestään vähintään kaksi tai kolme kertaa päivässä ja pennut pysyvät puhtaina ja toivottavasti ymmärtävät parhaalla mahdollisella tavalla siistin sisäkoiran systeemit.

Mutta Brella on äidin kulta. Olisiko tämä jokin enne?

3 kommenttia:

  1. Voi että kun suloisia kuvia. :)
    T. Sara

    VastaaPoista
  2. Raahtiiko niitä erottaa toisistaan?

    VastaaPoista
  3. mitäs siellä vihjaillaan viimeisessä lauseessa?! :D

    h-m

    VastaaPoista