Ja huomenna minä itken...

Tajuntaani iski NYT - ommellessani pikkupennuille omia petejä mukaan uusiin koteihin annettaviksi - että huomenna on ensimmäinen luopumisen päivä.

Minussa on varmaan joku vika, jota ei saisi kasvattajassa olla, joku sellainen vika, joka pistää itkettämään, kun pitää päästää käsistään, antaa pois - vaikka samaan aikaan sydämessä on lämmin ja syvä tunne siitä, että niillä lähtijöillä on hyvä ja varmaan vielä paremmin, kun menevät.

Mutta se, joka syntyy sydämelleni, kämmenelleni, on niin rakas, että sattuu sanoa "Näkemiin, nähdään ihan kohta. Usein!" Se joka synnytti sydämeni vieressä, luottaen minun, luottaen meihin - se, joka antoi kaikkensa, että minun nimilleni lisättäisiin Hienoja ja Rakkaudella hoidettuja, kannustavasti kasvatettuja kääpiöpinsereitä, on Rakas. Sekin lähtee. Ja sillä on Maailman Paras Koti. ( Ja siellä kodissa on sitä ikävä. )

Mutta itkenkö suotta eron hetken lähestyessä, kun näen tämän?

Poika ja hänen koiransa, joka ei ole hänen koiransa vaan hieno koira, joka sai hirmuisena riiviönä maailman parhaan kodin. Koira, joka tarvitsi oikeanlaista kasvatusta, rakkautta ja perheen, jossa on aikaa ja ymmärrystä, ja joka sellaisen sai. Koira, joka palasi näyttämään, mitä luottamus on, mitä rakkaus on ja mitä on olla Oikeanlainen Kääpiöpinseri, joka soveltuu erinomaisesti emoksi.

Huomenna en enää omista sijoituskoiraa nimeltä Mamacomama's Red Rose Ria, vaan laitan sen kiitollisena ikiomaksi perheensä luo. Huomenna omistan sijoituskoiran nimeltä Aina Valpas Brella, joka lähtee riiviönä emonsa kanssa kasvamaan siihen huippukotiin, jossa tiedän kasvavan maailman ihanimpia kääpiöpinseriemoja, ja josta on tullut minulle rakas ystäväperhe. Lämmin kiitos Ria ja perhe!

Itken nyt, ettei huomenna tarvitse. En itke paniikista, enkä pahasta mielestä. Itken rakkaudesta. Ja tiedän olevani hölmö ja monestakin syystä aika herkillä ;) Saa nauraa.

( Bryjan itkut itketään sitten huomisiltana, ettei lauantaina tarvii. )