Lumi suli :(

Niin kuin näin kesällä yllättävälle lumipyrylle käy - se sulaa - kävi myös ihmeelliselle Ihme Lumipyry-karitsalle. Se hiipui, voipui ja luovutti. Se menehtyi viime yönä :(

Ei se ole ensimmäinen eikä viimeinen menetetty karitsa suomenlampaiden ihmeellisessä maailmassa, mutta meille henkilökohtaisesti se on suuri takaisku. Nuoret, eilen niin onnelliset karitsanhoitajatytöt ovat pakahtua surusta ja äitiäkin harmittaa tuhannesti.

Ihme näytti eilen illalla liian hyvältä. Liian pontevasti se ponnisteli omin avuin tissille, se näytti liian vahvalta heikotuksensa jälkeen. Luulin jo, että se selviää, vaikka kaikki todennäköisyydet olivat kyllä tämän toteutuneen tapahtuman kannalla.

Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Ei vaikka parhaansa yrittää. Nyyh.

Ihme on aina ihme

Pieni Ihme Lumipyry - karitsa, joka syntyi toissayönä ja haettiin kotiin eilen - karitsa, joka heikkeni päivällä niin huonoksi, ettei pysynyt tolpillaan tai jaksanut imeä maitoa edes tuttipullosta, on nimensä veroinen ihme!

Kun tytöt itku silmässä tulivat sanomaan, että Ihme on ihan vetelä, ja sen suu on kylmä, MELKEIN jo luovutin saman tien. Olin jo melkein varma, että se kuolee, sillä vuorokauden ikäinen veltto ja viileä karitsa saa aina huonon ennusteen. Uskon kyllä myös, että aina on toivoa niin kauan kuin on elämää, ja se toivo mielessäni kävin taistoon pienokaisen elämän puolesta.

Lypsin kuumaa ( lampaan ruumiinlämpö on huomattavasti ihmisen lämpöä korkeampi, ja sen maito tuntuu siksi käteen melkein kuumalta - ja karitsat eivät halua juoda ihmisen kädenlämpöistä maitoa - maitoa kymmenmilliseen lääkeruiskuun ja tiputin hiljalleen pikkuisen Ihmeen suuhun. Seurasin, että se nielee. Ensimmäinen 5 ml meni kyllä enempi poskelle kuin nieluun, mutta sitten Ihme sai juonesta kiinni. Jo ekalla kerralla se sai noin 40 ml emon kallisarvoista, kullankeltaista maitoa ja sitten peittelimme sen villapeittoon nukkumaan ja keräämään voimia. Kun Ihme makasi ensin kyljellään oikosenaan väsyneenä ja elämästä melkein luovuttaneena, peittelimme sen oikeaan karitsan nukkumisasentoon. Siinäkin se ojensi vielä päänsä hyvin voipuneena, ja sulki silmänsä.

Puolen tunnin päästä palasimme ja lypsin Taika-emolta 5ml taas lääkeruiskuun ja annoin Ihmeelle. Enempää ei tuntunut heruvan ( sillä vieroitetun emon ruokavalio on ollut HIEMAN eri kuin kantavan uuhen, ja siksipä Taikalla ei hirmusti maitoa nyt vielä tunnu olevan, vaikka tissit isot ovatkin... ja siksipä Ihmekin ilmeisesti heikkeni... ensin ei saanut tarpeeksi, sitten ei jaksanut yrittää tarpeeksi ja sitten ei jaksanut yrittää ollenkaan... ), ja jätin Ihmeen keräämään voimia ja Taikan kerryttämään nektaria utareeseensa. Ruokintaa toki Taikan osalta on tehostettu ja tytöt keräsivät Taikalle hyvän lehmien appeen lisäksi tuoretta ruohoa isot läjät.

Taas puolen tunnin päästä Ihmeen kuntoa tarkistettiin. Tytöt raportoivat sen korjanneen asentonsa normaaliksi virkeän karitsan nukkuma-asennoksi, mutta että se nukkui edelleen sikeästi. Annoimme sen nukkua vilttinsä suojissa.

Pari tuntia ensimmäisen 40 millin maitoannoksen jälkeen menimme taas ruokkimaan. Lypsin 10 ml ruiskuun ja kun tarjosin sitä Ihmeen suuhun, se suorastaan imaisi suurella halulla kaiken. Lypsin sitten tuttipulloon lisää, ja Ihme nousi seisomaan ja joi kaikki. Lisäksi se hoiperteli emonsa luo ja yritti hamuilla itse tissiä!! WAU!

Koska maito on tississä tiukemmassa kuin pullossa - luulen - annoin Ihmeelle vielä parikymmentä milliä pullosta ja se imi halukkaasti. Sitten peittelimme sen taas viltin sisään, mutta Ihmepä kömpi sieltä peittelyistä heti pois :) Laitoimme sitten karsinan reunoille vilttejä ja pehkuja suojaksi, ettei illan viileys vaikuttaisi karsinaan ja jätimme Ihmeen hyvin mielin hoipertelemaan karsinassaan emonsa perässä. Käyn toki vielä ennen nukkumaanmenoa tarkistamassa syöntitilanteen ja antamassa Ihmeelle varmasti tärkeitä tippoja, jos se ei tissistä saa itse irti.

Eihän tämä vielä voitettu taistelu ole, mutta Ihme on aina ihme. Ja toivoa on aina kun on elämää. Joskus elämän eteen vain täytyy tehdä työtä ja rakastaa sitä mitä tekee, että kokee sen mielekkääksi. Ihme ON meille rakas!

Höh - ongelmia

Blogi ei ilmeisesti näkynyt kaikilla oikein semmoisella taustalla kuin olisin halunnut, ja millään muulla mukavannäköisellä en saanut näkymään kuvia tai tietoja tai blogilistaa tai tai tai oikein mitenkään. Tämmöinen huono siis. Ällö.

Ja eilen syntynyt yllätys Ihme Lumipyry on heikkona :( Pitää mennä taas juottamaan sitä tippa kerrallaan emon maidolla. Toivokaa, että se selviää!

Voi yllätys ja äimistys!

Minä kyllä yritin valvoa ja pitää pässin erillään uuhilampaista keväällä, kun ne olivat aikaisin jo tammikuussa karitsoineet. Risto Reipas asui erillisessä karsinassa, näköyhteyden päässä kuitenkin niistä omista uuhistaan. Joitakin kertoja todistettiin kuitenkin, että lammas hyppää melkoisen hyvin, sillä muutamia kertoja tämä herra Reipas löytyi uuhien ja niiden pikkukaritsoiden puolelta.

No, kova hyppymies palautettiin aina omaan karsinaansa ennenmmin tai myöhemmin, mutta eihän se kauaa vie, että saattelee morsiamensa siihen tilaan, että vatsa kasvaa ja utareet paisuvat - ja että sitten yhtenä elokuun lopun yllätysyönä käykin niin, että talvi tulee kesän keskelle ja syntyy kaksi suloista pientä karitsaa aivan väärään aikaan vuotta.

Koskapa lampaamme olivat Väärnin pappilassa maisemanhoitotyössä, yllätyskaritsat tupsahtivat sinne pappilan Kettunen-Rissasen perheen poikien Einon ja Kallen iloksi. Lämmin kiitos koko lammaskatraan hyvästä hoidosta kesän ajalta. Toiset sinne vielä jäivätkin, mutta Taika-emo ja pienet karitsaiset kaappasimme tänään karsinan suojiin syyssateita ja muita syksyhankaluuksia karkuun. ( Jos joku on kuullut kirkonkylän laitamilta raivoisaa lampaan rääkymistä, se on johtunut todennäköisesti vain siitä, että nämä lampaat on pappilassa totutettu liian hyvälle, ja ovat oppineet ehkä kerjäämään näköpiiriin häivähtäviltä ihmisiltä hyvää ja hyvänparasta herkkua varsinaisen ruuan lisäksi. Vettä, ruokaa ja suojaa niillä on ollut koko kesän ajan ja edelleen niitä on riittävästi, kiitos perheen pajukonraivausinnostuksen :) )


Saanko esitellä:

Sinin sylissä Ihme Lumipyry - valkoinen pässikaritsa

Merin sylissä Kumma Talviyö - musta uuhikaritsa

Kaappasimme siis nämä pikkulampaat karsinahoitoon, sillä syksyn säistä ja varsinkin öistä ei oikein tiedä, ja pienille lampaille tärkeää on kuiva makuualunen ja lämmin suojaisa paikka, jotta niiden emosta imemä rasvainen ja ravitseva maito ei kuluisi harakoiden lämmittämiseen, vaan että ne voisivat kasvaa suuriksi ja vahvoiksi kunnolla ja rauhassa.
Nimet näille ihanuuksille keksittiin tyttö-poika-tiimillä ( joka tosin ei toisiaan oikeastaan tainnut tavata ). Jokaisella itseään arvostavalla pikkukaritsalla on sekä etu- että sukunimi, ja näiden pienten ihmeiden ja kummastusten etunimet keksittiin autossa siis Ihme ja Kumma, ja sukunimet lammasvauvat saivat kesähoitopaikan pojilta, Einolta ja Kallelta väritystensä mukaan: valkoinen Lumipyry kesän lopuksi ja musta kuin Talviyö tietenkin.
Toivomme Pappilan poikia yllätyskaritsoitansa katsastamaan aina kuin heistä siltä tuntuu. Tervetuloa!
Meillä vilahtelee myös muita kummituksia. Jostain ihan ihmeellisestä syystä possuaidassamme häärii tuon tuosta hahmo, jonka tunnistan kyllä ystäväkseni, mutta jonka piilevät sikopaimenen taidot ovat olleet piilossa vuosikausia.

Minusta ja possuista ihan tuntuu, että tämännäköinen naikkonen havittelee sikatilan emännän paikkaa, ja kehoitankin varteenotettavaa sikasiistiä ja -mukavaa sikatilan isäntää miettimään tarkoin repliikkejään ja kosimaan nyt ihan tunteella ja pikaisesti. Muutoin on vaarana käydä niin, että meidän possumme eivät pataan päädykään, vaan jäävät terapoimaan tätä tahtois-olla-sikatilanemäntää, ja mitä sitten tehdään jos nautatilan isäntä joutuu nuolemaan näppejään tai syömään naudanpaistia joulukinkun asemasta???

Sikapossut nauttivat huomiostaan, tarkastavat, että hoitaja lähtee varmasti tyhjin käsin aitauksesta, eikä esimerkiksi vie heidän kallisarvoisia ruokiaan mukanaan. Mutta ihan viiden sian voimalla: Kyl maar kannattas lopettaa jo harkihtemine ja iskee kiinni. Vink. Vink. Röh. Röh.

Pieni ratsastaja :)

Minulla on suuripieni poika, kohta kokonaiset 3 vuotta, joka on mielellään lähdössä ihan kaikkiin niihin hommiin, joita minä teen. Tämä suuripieni poika muistuttaa paljon sitä jo oikeasti isoa poikaa, joka täytti toissapäivänä 14 vuotta, ja tokihan hän on isoveljestään paljon mallia ottanutkin. Tänään - kun kaikki näyttää menevän päin mäntyä ( eilen lopetettiin todella hyvä lehmä pahaksi äityneen yleistulehduksen vuoksi ja huomenna toinen juoksutusmahan kiertymän vuoksi ) - piristellään mieliä näillä Jorin "homma"-kuvilla.

Ensin näytettiin 4H-leirillä mallia, miten "koulutetaan" shetlanninponivarsaa. Kypärä on tärkeä osa kouluttajan varustautumista, sillä varsalla on kevyet kaviot ja niitä ei parane saada ainakaan päähänsä.

Ensin kevyt tuntuma, silitellään ponivarsaa ( tässä harjoituskappaleena Pikkuvirran Bratt ) kaikkialta.

Ja annetaan sen tehdä tuttavuutta rauhassa myös ihmiseen.

Ja entäs, kun tämä ponipoika pääsee ratsaille. Se on parempaa kuin mikään maailman herkku tai huvipuisto!!

Vai jääkö ilmeestä epäselvyyksiä?

Heta on ihana luottoratsu myös kaikkein pienimmille. Ei sitä voi viedä laitumellekaan ilman, etteikö Jori tahtoisi selkään :)

Ja Brynja oppii äitinsä hyvän käytöksen lasten kanssa katselemalla vierestä. Nämä kuvat on otettu heinäkuussa, jolloin Brynja oli vasta ihan vauva.

Tänään Anni tuli hoitelemaan omaa poniaan Tööttiä ja on päättänyt, että tänä kesänä Töötti oppii talutusratsuksi. Tööttikin oli todella reipas, sillä se erotettiin vasta toista tai kolmatta kertaa varsastaan töihin. Ei se ollut moksiskaan varsan "unohtumisesta" karsinaan, eikä satulasta tai pienestä ratsastajasta. Mikään ihme maailmassa ei saa sitä säikähtämään, ja kaikki mitä ihminen sille tekee, on varmasti positiivista. Niin Töötti luottaa, koska sen omat ihmiset ( emmekä me täällä meillä ) eivät ole tehneet sille koskaan mitään pahaa.

Jori pääsi heti Merin ja Sinin jälkeen kokeilemaan Töötin talutusratsun ominaisuuksia ja totesimme, että tämä oppi oli jo Töötillä päässä - tämä poni on valmis vaikka tapahtumiin :) Ennen on käyty kärryillä, nyt on talutusratsunakin aika antaa vieraillekin lapsille mukavia elämyksiä. Ihana Töötti!!

Nyt ne Sandran "koulutuskuvat"

Anteeksi toisto, mutta tässä on teksti, johon ne kuvat liittyvät:

"Ja äiti leikki Sandran kanssa koulutusleikkiä. Ongelmia on ilmennyt: suurin ongelma on, että en saa Sandran huomiota pois itsestäni :D :D

Nyt otin kuvia Sandran kanssa. Joudumme harjoittelemaan vain sellaisia lähijuttuja, koska en saa Sandran mielenkiintoa kiinnitettyä pois minusta.Koska se kuunteli minua niin herkeämättä, otti kontaktia niin kovasti, en pelkästään siitä palkinnut kuin pari kertaa. Sitten pyysin istumista, jonka se tekee parin harjoituskerran jälkeen jo pyytämällä "istu" ( mutta toki tarjoaa sitä herkästi vielä muutenkin, kun siitä on nyt palkattu ). Sitten opeteltiin "pese suu" ja siitäkin onnistuin jopa saamaan muutamia kuvia.

"Istu"

Ja sitten se "pese suu" :)

Kamera ei meinannut pysyä mukana, vaikka kieli alkoi vilahtaa tosi nopeasti jo, kun palkkasin sitä nuolaisusta.

Vähän näkyy jo!

Ja kunnon slurps :)

Olen häikäistynyt Sandran oppimiskyvystä ja keskittymisestä. Ennen ( ymmärrän siis, että ihan omasta syystäni ) niin raivostuttavan "kuuntelematon" koirani miettii ( siis voin nähdä siitä, kuinka se rauhallisesti paikallaan MIETTII!! ), mitähän tuo emäntä haluaa ja yritteliäästi se tarjoaa toimintoja. Hyvin keskittyneesti, vain satunnaisesti jotain sikojen meteliä tai muuta häiriötä VILKAISTEN, silti kokoajan minuun keskittyneenä.
USKOMATONTA! Tahtoisin vaikka tehdä tätä työkseni, tahtoisin ( mutta tiedän etten voi, jonkun pitää ensin saada ihmisissä sisällä se kipinä syttymään, että haluavat muuttaa rutiinejaan ja opetella opettamaan koiraa ) kulkea kaikkialla ja neuvoa tätä ihanaa keinoa kaikille, jotka kamppailevat koiriensa kanssa ja pitävät varsinkin russeleitaan mahdottomina ja vaikeina ja "korvattomina" ja itsepäisinä. Sandra-the-ADHD keskittyy ja oikein janoaa vihjeitäni. WAU!"

Kotona taas <3

Heta on kotona! Ja Brynja-ihanainen.


Haettiin ne Brynjan uuden omistajan kanssa eilen Kirkkonummelta, jossa Heta oli astutettavana hienolla islanninhevosoriilla nimeltä Thrymur från Järsta. Tämä heilastelu oli uusinta viime kesältä, joten siis Brynja oli samalla isukkia tapaamassa :)

Komea on isukki vaikka kuva onkin huonohko:


Brynjaa kehuttiin siellä oikein kovasti ja hieno typykkähän se onkin! Suurin yllätys oli, kun minulle epäissikkatietäjälle paljastui Hetan sukutaulusta, että siellä on monta Islannin vanhaa huippuperiyttäjäoria. ( Ainakin sellaiset tunnetut nimet kuin Náttfari frá Ytra-Dalsgerði, Sörli frá Sauðárkróki ja Hörður frá Kolkuósi ) On kuulemma tuosta suvusta johtuvaa, että Heta on herkkis ja tuollainen "yhden ihmisen hevonen"-ominaisuus on issikoissa melko tavallistakin joissakin suvuissa. Jotenkin vahingossa on myös sattunut valinta isäorina tähän Thrymuriin ( ihan mutulla, kun oreja vuosi sitten mietin ), mutta nyt sain kuulla, että se sopii suvullisestikin erittäin hyvin tuon Hetan sukuun.

Brynjalla on kuulemma potentiaalia ja se kannattaa näyttää näyttelyissä. Mieltäni lämmitti suuresti islanninhevostietäjän kommentti: "Jos tuo tamma tekee tuollaisia varsoja, niitä kyllä kannattaa sillä teettää.", sillä kyseenalaistin jo Hetan astuttamisten järkevyyttä, sillä pidin Hetaa jalostuksellisesti mitäänsanomattomana "pullaponina", kun sain sen niin halvallakin ratsastuskouluun sopeutumattomuutensa vuoksi.


Koska Heta rakastaa äitiyttä ja on siinä maailman paras, ja koska sillä ilmeisesti on myös suvullisesti annettavaa islanninhevosjalostukselle ja koska Brynja nyt ainakin näyttää olevansa hyvä ja lupaava, Heta saa luvan toteuttaa kutsumustaan ja me koitamme sen varsoja näyttelyttää ja valita sille mahdollisimman hyvin sopivat oriit.


Heta siis saapui kotiin ja laitumella näyttää taas sopivalta, kun siellä on "kuningatar" johtamassa pikkushettistensä ( lue: alamaistensa ) laumaa.

Uusi alku

Me muutettiin. Suututtiin vuodatukseen, joka teki tyhjäksi kuvien lisäämisen. En tiedä mitä tein väärin, sillä kuvatilaa sanoi olevan käytössä vasta 44% ja se on mielestäni alempana kuin puolet.
Ja koska minä sitäpaitsi ha-lu-an lisätä tekstiini kuvia. Muuten on vaarana, että kukaan ei jaksa lukea, kun ystäväni Tainan sanoin: tekstiä tulee. Ja siksikin, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Niinpä me sitten muutettiin. Vuodatukseen käydään lisäämässä tämä osoite, jotta ihmiset voivat tulla käymään meillä edelleen. Nyt täällä.

Tervetuloa!