Toisen suru lie toisen onni?

 Psk-hieho Ainoa alkoi tekemään poikimista tänään, vaikka sen määrä olisi ollut vasta heinäkuun lopulla. Illalla se ei kuitenkaan ollut edistynyt änkäilyä pidemmälle ja menin kopeloimaan, missä vika. Paikat olivat todella ahtaat, mutta täysin auki olevassa kanavassa oli tulossa vasikka oikein päin, pää ja etujalat tarjolla.

Autoin jalat ulos ja vasikka pisti hanttiin. En kuitenkaan uskaltanut sanoa ääneen, että vasikka taitaa olla elossa, sillä Jori oli katsomassa ja jännittämässä tilannetta täydestä sydämestä. Vasikka syntyi nopeasti avustettuna, ja se liikutteli suutaan ja sen sydän löi. Hieroin sitä kuivaksi ja puhalsin muutaman kerran suuhun. Nenästä tuli limaa ja se liikutteli silmiään, sydänkin vielä löi, mutta hengittämään se ei alkanut. Se oli odotettavaakin, kun vasikka oli syntynyt niin etuajassa. Kuolihan se, ja Jorilta pääsi itku.

Lohduteltiin siinä toisiamme ja päätin sitten teurastaa vasikan koiranpennuille ruuaksi, ettei menisi vallan hukkaan koko surkeus. Elämä tässä maatilalla on opettanut, että elämä ja kuolema kuuluu asiaan, parhaansa pitää tehdä ja silti se ei joskus riitä. Tuotantoeläinten kanssa on myös ajateltava, että se eli elämänsä ja kuoli tuottavana, tämän pienenpienen alkuperäisrotuisen vasikan "tuotto" oli olla pienten alkuperäisrotuisten koiranpentujen ensimmäinen "syötävä luu", niin karmealta kuin se kuulostaakin.

Mutta se maistui, näin hyvin:

 Maitomies eli Rölli ja Kyökkipiika syövät kuin ennenkin olisivat kylkiluita syöneet...

K

Kaskenviertäjä otti monta :)

Paimenpoika eli Koda ja Maitomies eli Rölli söivät sulassa sovussa myös samaa :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - pulleavatsaiset pennut ovat jo simahtaneet - menen nukkumaan.