Aittaa on ollut hidas tehdä paikalleen, sillä ennen moneen suuntaan kallellaan ollut, ja siihen aikojen saatossa muotoutunut aitta ei loksahtelekaan suoralle alustalle kuin uudet hirret latomalla ne päällekäin, vaan jokaista hirttä on pitänyt veistää sieltä ja sahata täältä, että seinästä tulee suora.
Nämä tekijät näkyvät vaativan itseltään, että tehdään hyvää jälkeä, ja hienolta aitta alkaakin näyttää! Eihän se näytä UUDELTA aitalta, mutta emme halunneetkaan uutta!! Halusimme säilyttää tuon vanhan, joskus muinoin käsin veistetyn hirsiaitan, korjauttaa sen niin, että se säilyttää arvokkuutensa ja säilyy kenties sukupolvia vielä meidän jälkeemme.
Yläkerrasta tulee yhtenäinen, avoin tila - ja siellä eläinleiriläiset sopivat sitten nukkumaan ensi kesänä tunnelmallisessa vanhassa aitassa :)
Tuota pitää tulla ihan paikan päälle ihailemaan:):)Kunhan aitta on valmiina uudessa paikassaan;)Rauhaisaa joulun aikaa täältä kylän pinnasta...
VastaaPoista