Luita kuten lupasin

Meillä koirat syövät luita vähintään kerran viikossa. Kaikki koirat. Jopa ihan pikkuiset pentukoirat, jotka nyt ovat päässeet maistelemaan muuta kuin emon tissiä. ( Ilon pennut eivät ihan vielä, mutta ensi viikolla kyllä! ) Siksi - väitän, että vain siksi - meillä minkään koiran hampaissa ei näy minkäänlaista hammaskiveä, ei edes alkua ja siksi meidän koiriemme hengitys haisee niin miellyttävälle kuin koiran hengitys voi vain haista. ( Se hammaskivihengitys haisee aivan karmealle - tietää ken on haistanut... ja tietynlainen kurkkutulehdushengitys haisee kans pahalle, ja tietysti erinäiset "olensyönytmitätahansapaskaapihalta"-hengitykset nyt eivät niin älyttömän sulotuoksuisia ole, mutta anyway... )

Monet koirakirjat ja -oppaat kehottavat välttämään oikeita luita ja ostamaan sen sijaan eläinkaupoista monenlaisia teollisesti tekemällä tehtyjä hammastahnoja, -harjoja tai sitten pureskeltavaksi tarkoitettuja puruluita ja hammasharjan muotoisiksi muotitettuja kasvisperäisiä "luita" ym. No, samat ( monesti ) eläinkaupat ovat myös pullollaan erilaisia savustettuja, keitettyjä ja paistettuja kuta isompia naudan, hirven tai jonkun muun vähän mammuttia pienemmän eläimen halkaisemattomia niveliä ja putkiluita.

Mitäpähän iloa koiralle voisi olla tuollaisesta suurensuuresta mokkulasta tai putkeloisesta, joka on kaikenlisäksi denaturoitu ( tämä sana tuli mieleeni muinoin koulussa opettajan - taisi olla kemian ope - kertomasta vitsistä, jossa kysyttiin, miten denaturoidaan kananmuna... no, paistamalla, sillä denaturointi on kai epäluonnollistamista tai jotain... voi viisas, että minun kannattaa sitten antaa itsestäni näin viisas kuva täällä blogissa, mutta menköön tämän kellonajan ja jo päiviä jatkuneen ääneni käheyden - olen Hyvin Puhelias Ihminen Normaalisti - piikkiin... palattakoon luihin ) mahdollisimman huonoiksi vaihtoehdoiksi kypsentämällä ne järkyttävän koviksi, jolloin niistä ei ole hammashoidollista hyötyä vaan vain haittaa.

Älä koskaan siis tarjoa koirallesi kypsennettyä luuta - älä, vaikka jostain kirjastakin sen hyväksi olevan lukisit!

Kypsä luu voi vaurioittaa hampaita ( kyllä, koiran hampaat voivat katketa, lohjeta tai säröytyä - saman efektin saa aikaiseksi, jos opettaa koiransa noutamaan kiviä, jolloin se aika varmasti niitä pureskelee... ) ja jos vauriot eivät tapahdu suussa ja koira saa kypsästä luusta purtua irti paloja, ne palat voivat olla vaarallisen teräviä ja sälöt voivat suolistossa takertua kiinni ja aiheuttaa vaurioita. Ja omistaja, joka antaa nimenomaan kypsiä luita, saa kyllä eläinlääkäriltä siinä vaiheessa haukut ( ja jotkut eläinlääkärit kyllä osaavat valistaa raakojenkin luiden vaarallisuudesta, mutta silloin heillä ei ole tarpeeksi tietoa, väitän. ).

Niin. Koiralle sopivat siis kaikkien eläinten raa'at luut ja koiralle eivät sovi minkään eläimen kypsät luut. Puheet kananluiden vaarallisuudesta koiralle perustuvat herkkusuiden roskiksesta sisuksiinsa vetämiin kypsiin broilerin luihin, jotka ovat sitten puhkoneet suolia tai takertuneet ruuansulatuselimistöön aiheuttaen tukoksia jne.

Itse olen antanut menestyksellisesti jo vuodesta -95 alkaen ( eka koira minulle tuli vuonna 1993, mutta silloin uskoin vielä, että pelkkä nappulamössö on koiralle terveellisintä ja luista se tulee vain kipeäksi... voi koira-raukkaani niinä ensimmäisinä vuosina ) naudan, sian, lampaan, hirven, poron, kanan, kukon ( hih, oli pakko mainita erikseen : p ), kalkkunan, ankan ja vuohen luita. Ja aina raakana. Omistamieni koirien luustoterveystulokset ovat olleet erinomaiset ja kenelläkään ei ole koskaan ollut hammasongelmia. Ensimmäinen koirani kärsi anaalirauhasongelmista ( täyttyvät anaalirauhaset ), mutta se johtui varmasti sen syömästä nappulamössöruuasta, jolloin ulosteen koostumus oli samanlaista höttömössöä, eikä se stimuloinut anaalirauhasia tyhjentymään luonnollisesti.

Kun koira saa luita säännöllisesti pennusta alkaen ( en tiedä miten muualta meille otetut pennut ovat luita saaneet, mutta meillä ovat sitten niitä tottuneet saamaan ), sen vatsa kestää niitä menemättä kuralle ( joku nimittäin väittää, että niinkin voi käydä ), ja suuren satsin luita joskus syötyään ainakin anaalirauhaset tyhjentyvät, kun kakka käy kovempana. Myöskään koira ei opi vahtimaan luitaan ihmiseltä sairaanloisen tarkasti, kun se saa luita pennusta alkaen ja sen annetaan syödä ne luut rauhassa - ja pikemminkin tarjotaan sille enemmän kuin se voi koskaan toivoa : )

Barmi sai palasen naudan lapaluusta ja katsoo minua - tuletko ottamaan pois?

Saattaisi jopa murahtaa, jos menisin lähemmäs.

Koska en tahdo pennun luulevan, että sillä ei ole rauhaa syödä omaa luutaan, tarjoamme komentamisen sijaan sille lisää luuta ( naudan kylkiluu ).

Usein kuulee kehotettavan komentamaan koiraa ja otettavan siltä luu tai muu herkku heti äkäisesti pois, jos se murahtaa siitä ihmiselle. Mikähän ihme siinäkin kehotuksessa on takana?? Onko kehottaja ajatellut, mitä koira murinallaan kysyy ja mitä äkäisyydellä ja luun pois ottamisella sitten sille vastataan?

Mielestäni ( tämä taas kokemuksella "monta koiraa lapsiperheessä" ) koira kuin koira, olipa kyseessä sitten pentu saadessaan uudessa kodissa ensimmäiset luunsa tai aikuinen koira alkaessaan saada luita tai saadessaan luita harvoin, kysyy alussa luita saadessaan murisemalla "saanko pitää tämän, onko tämä minun oikeasti - voinko muka luottaa siihen, että saan tämän pitää?".

Ihminen, joka nappaa luun siltä pois ja on vielä vihainenkin, vastaa: "Et senkin älytön pikkuriiviö, ET ansaitse herkkua, jonka juuri sinulle annoin!!" ja halusipa sitä tai ei, vahvistaa siinä samalla koiran epäluuloa ihmisen aikeita kohtaan - ja taatusti koira murisee seuraavalla kerralla vielä enemmän ja saattaapa vaikka käydä luuta uhkaavan ihmisen käteenkin kiinni! Mietipä sitä, miten turvallinen tällainen luuta tai muuta herkkua syövä koira olisi lapsiperheessä???

Mutta sitten taas ihminen, joka antaa koiralleen tilaa tai jopa tarjoaa sille toisen ja kolmannekin palan samaa herkkuluuta siihen sen yhden vahdittavan rinnalle, ja vieläpä iloisesti kehuu tilannetta, kertoo koiralleen: "Voi kuule kultaseni, näitähän riittää meille kaikille ja voimme tässä iloisesti nakertaa näitä vaikka koko sakki tässä..." ja vahvistaa koiran uskoa siihen, että ihminen on viisaas ja antelias ja ymmärtäväinen ja sille kannattaa näyttää kaikki maailman aarteet ja herkut, kun niistä saa vieläpä kehujakin!

Meidän koiramme puolustavat kyllä luitaan toisiltaan murisemalla - ja niillä on siihen oikeus - mutta onnellisena katson, kuinka isotkin koirat tuovat häntä heiluen luunsa ja herkkunsa näytille jopa ihan vieraille saadakseen kehuja ja kiitosta - ja vahingossa silmän vältettyä naamalleen koiran herkkuluun päälle kaatunut taaperokin on ihan vahingoittumattomana säilynyt koiran vain heilutettua sillekin "luun katselijalle" häntäänsä puraisten pois häätämisen sijaan...

Bollikin sai naudan lapaluun palasen.

Nämä naudanluut ovat omakasvattamastamme naudasta, joka on otettu palautuksena teurastamolta. Joskus tarjoan koirille myös lampaiden luita omakasvattamastamme lampaasta, possun luita ja kanan luita, ihan omista kasvateista. Lähiruokaa myös koirille ja koirat kiittävät.

Luiden repiminen ja nakertaminen paitsi auttaa hampaita, tehoaa myös etukropan lihaksia vahvistavasti. Kun koira pitää luuta tassuilla ja repii siitä paloja tai kalvoja tms. suikaleita, ihan erilaiset lihakset saavat harjoitusta kuin missään muussa toiminnassa ( saati kupista nappuloita syötäessä... ).

Tuskin maltan odottaa, että pienet karvaiset Ilon lappalaislapset pääsevät maistelemaan Oikeita Luita.