maanantai 28. joulukuuta 2009

Erilaiset - vai samanlaiset - kavereita kumminkin :)

Pennut ulkoilevat nykyisin useita kertoja päivässä. Yhtä riemukkaina ne menevät joka kerta ulos ja sukeltavat hankeen. Varsinaisesti pissiä tai kakkaa ei olla ulos vielä bongattu, mutta niidenkin aika tulee - tai sitten nämä ovat niin huomaamattomasti ne pissaustouhunsa hangessa hoitaneet, ettemme ole kiinnittäneet huomiota.

Pennut ovat valloittaneet myös meidän koko alakertamme - ja tutustuneet kotona vielä oleviin kääpiöpinsereihin :)

Oot sää mun kaveri - kyselevät toisiltaan Barmi (vas. ) ja Kauko

Oon oon, ollaan aina kavereita!

Whaaaaaaaaaaaat? Mikä toi on? :)

Me ollaan tämmönen pentuläjä :)


Ja minä Oodi-tyttö se uskallan kulkea tuommoisen hurjimuksen vieressä!!

Tänään meitä kävi katsomassa Toivon, eli tulevan Topin, uusi perhe. Riehuttiin siinä ja purtiin vähän varpaita ja syötiin malliksi, miten hienosti koiranpennut syövät. Siis näin:

Royal Caninin penturuokaa keskikokoisille pennuille kostutettuna ja höystettynä AB-piimällä. NAM.

Uusiin koteihin annetaan pentupaketin mukana pussillinen tuttua ruokaa ( sponsored by Royal Canin ), pentukodin tuoksua/hajua oman peiton verran, joitakin leluja ja puruluita/oikeita luita. Ja tietysti sen kaikista tärkeimmän: kasvattajan tuen koko koiran eliniälle. Lisäksi olen tilannut uusille omistajille Anni M. Korpelan kirjan "Koiranpentu oppii", joka mielestäni suomalaisena selkeänä koirakirjana kuuluu kaikkien koiranpennun/koiranomistajien käsille luettavaksi ja käytäntöön sovellettavaksi. ( Kirjat tulevat, kun tulevat kustantajalta uusintapainoksena. )

5 kommenttia:

  1. Ihania pentukuvia! Hurjasti kasvaneet kyllä! :D

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia. Teiltä lähtee maailmalle hyvin sosiaalisia pentuja kun ne oppii toisiin koiriin jo pienenä ja eivät riitele ruokakupin päältä. Helppoa jos uudessa kodissa on ennestään koiria niin uudet tuttavuudet eivät tule ihan järkytyksenä.

    VastaaPoista
  3. ilo näkyy harrastavan sammakko-asennossa makoilua :D

    web-kameraa taas katseltu ;)

    terv. hanna-mari

    VastaaPoista
  4. ¨Joo, Ilo on vain siellä pentuhuoneessa, pennut ovat täällä meidän kanssa nyt :) Menivät nukkumaan tuvan sohvan alle...

    VastaaPoista