tiistai 22. kesäkuuta 2010

Vain elämää...

 Kuva: Paula Martiskainen

Vain elämää, ei sen enempää,
On kaikki tää, koita ymmärtää.
Vain elämää, ei sen enempää,
Myös kesä tää kohta taakse jää. 
 
 Kuva: Paula Martiskainen
 
Vain elämää, ei sen enempää,
Myös päivät nää kerran häviää.
Vain elämää, ei sen enempää,
Sun muistos koitan säilyttää.
 
Kaskenviertäjä läksi tänään omaan kotiinsa Ylivieskaan. Se jatkaa tyytyväistä elämäänsä iloisen lapsiperheen koirana paikassa, jossa ei aiota pysähtyä hyssyttelemään nytkään, koiranpennun tultua taloon. Luulen, että Kassu Juutinen - niinkuin perheen pojat Kaskenviertäjän nyt nimesivät ( kyllä koirallakin PITÄÄ olla oikeasti sukunimi!! ) nauttii siitä elämästä, mihin se jo täällä tottui: että sattuu ja tapahtuu, että saa olla mukana ja touhuta ja saa nukahtaa omaan rauhaan muun hulinan jatkuessa ja kertoen turvallisesti, että elämä jatkuu. Että kaikki on vain elämää, jota voi elää iloisena ja huolettomana päivästä päivään, omien ihmisten kanssa.
Itku meinasi päästä pihalla, kun ensin nuuhkaisin Kassun tuuheaa turkkia, silitin vankkoja käpäliä ja ojensin luottavaisen koiranpennun uuden emäntänsä syliin. Itku meinasi tulla, taas kerran, ilosta. Siitä ilosta, että Kassullekin löytyi koti, jossa sitä odotettiin kolmen pienen pojan ja kahden aikuisen voimin kovasti ja tosissaan. Aivan ihana oli keskimmäisen pojan toteamus, että heillä Kassu Juutinen saa syödä hänen puolestaan muikuista päät ja pyrstöt, kun hän ei niistä välitä. Onnellinen Kassu Juutinen!!

 Luopuminenkin on vain elämää. Ja onneksi luopua on saanut onnellisesti taas.
Mietinkin jo, mitenkähän kauan uskallan kasvattaa koiria, sillä minkähän aikaa näitä Maailman Parhaita Koteja riittää? Toivotaan, että niitä riittää sopivasti.

Vain elämää on myöskin se, että tänään, kesäpäivänseisauspäivänä valvon tähän aikaan. Patistin tytöt nukkumaan ja jäin itse tuossa illalla yrittelemään unille "iskän luo pellolle" itkevää melkein nelivuotiasta, ja jääkaappiin kiipeilevää melkein kaksivuotiasta ja annatissiä-äläkäsittenkäänanna melkein viisikuukautta nuorta, kun isäntä sitten soitti pellolta kaukaa, että pitäisi tuoda käärintämuovia, kun loppui pahimmoilleen, kun paalattavaa oli enää kaksi karhoa jäljellä. Että siinähän ne nukahtaisi pojatkin sopivasti autokyydissä.

No nukahtiko? EI. Jori itki ja rääkyi, aneli ja pyyteli, että olisi saanut jäädä traktorihommiin iskän kanssa. Itki koko kotimatkan, että hän tahtoo pellolle. Ossi nukkui kotimatkan ja keräsi niinollen taas uudet voimat mm. jääkaappiin kiipeämiseen ja sängyllä pomppimiseen ja Lumikin hienosti heräsi, kun nostin kaukaloa autosta.


Saavuimme siis kotiin sopivasti kaikki hereillä sammuttamaan konetta, ja saimme vastaamme iloisesti kiljuvan pentukuoron, joka oli ilmeisen mielissään valoisan yön saamasta käänteestä. No, koneen sammuttaminenkin hieman venähti, kun piti raportoida nämä käänteet.

Mutta siis, vain elämää... ( on myöskin Röllin kroolailu vesikupissa, joka huomenna blogipäivityksessä julkaistaan kuvin ja kertomuksin... sillä oli ilmeisen hauskaa tuossa alkuillasta :D )... on kaikki tää. Ja sitä minun unelmaani <3

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta:) Voimia

    VastaaPoista
  2. Onnea Kassu Juutiselle ja muulle perheelle :)

    Ja jaksamisia Johannalle! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ihana Kassu Juutinen on valloittanut meidät kaikki <3

    Meillä on mennyt tosi hyvin, paremmin kuin osasimme odottaa! Lapset ovat hienosti ottaneet Kassun mukaan meininkiin, ja Kassu nauttii huomiosta ja rapsutuksista. Kun tekee mieli olla rauhassa, se tunkee itsensä sohvan taakse pieneen rakoseen ja nukkuu siellä tietämättä maailman menosta mitään. Johannalle kiitokset täydellä sydämellä tehdystä kasvatustyöstä, tästä on hyvä meidän jatkaa :)

    t. Liisa ja Kassu

    VastaaPoista
  4. Onnea pentu Juutiselle a.k.a. Kassulle perheineen :)

    VastaaPoista