lauantai 7. marraskuuta 2009

Ei itketä lauantaina :)

Eikä itketty eilenkään, vaikka Brella ja Ria lähtivät. Ria oli niin mielissään nähdessään oman ihmisensä, että teki hyvää päästää se ikiomaan kotiinsa. Vaikka kyllähän siitä oli tullut näiden pentuviikkojen aikana NIIN rakas, NIIN rakas, että sitä kaipaa nyt, kun se ei täällä ole. Ihaninta on, että emon suosikki Brella pääsi kuin pääsikin emonsa mukaan. Ja on ollut kuulemma reipas uudessa kodissa *sydän*

Tänään lähti Bryja ja kyllä mieltä lämmitti, kun uuden kodin nuoripari oli molemmat niin täysillä koiranpentua ottamassa. Sydämestä läikkyi yli, kun Bryjan uusi ihminen sanoi: "En ikinä halua tästä luopua!" ja kun ulkona Bryja tutki innokkaasti ja rohkeasti lunta ja sitä kutsuessani se valitsikin menevänsä uusien ihmistensä luo minun sijastani. Voi kyllä oikeasti sanoa, että nuo ovat toinen toisensa valinneet. Silloin Bryjan ollessa kolmiviikkoinen, se liimautui niin tiukasti tulevan emäntänsä syliin jo, että mitään muuta ei olisi voinut heille tästä pentueesta edes ehdottaa!

Meillä on sitten enää kolme punaista poikaa - ja kaksi niistä etsiskelee vielä ikiomaa uutta kotia. Tartu tilaisuuteen, ja hanki oma kääpiöpinseri, oma energiapakkaus, jonka kanssa aika ei taatusti käy pitkäksi. Joulukin löytyy paljon helpommin ikioman pennun kanssa:

Tonttu on jo löytynyt ( ja kadonnut tai syöty!! ) - vain lakki jäi jäljelle, tuumivat (vasemmalta) Bolli, Barmi ja Brellir eli Pekka

Semmoista "kanaltapäätäleikataan"-huutoa kuuluu ajoittain, kun pennut suljetaan pentuaitaukseen. Ne laulavat, vinkuvat, huutavat, kirkuvat ja jodlaavat anomuksensa päästä hulinoimaan joka kolkkaan, nukahtelemaan keskelle keittiötä, hakemaan eteisestä lasten lapasia revittäväksi ja retuutettavaksi. Ne tahtovat olla KOKONAAN olemassa, eivät vain pentuaitauksen nurkassa pieniä pentuja. ( Mutta ne tarvitsevat kyllä vielä osittain rajattua elintilaa, ehkäpä myös uusissa kodeissaan silloin kun ovat yksin. MUTTA EI NÄYTTELYHÄKISSÄ!!! Portti yleensä sopivaan paikkaan viriteltynä riittää. Tai pentuaitaus, jollainen meilläkin on. )

1 kommentti:

  1. Hyvät pojat, saitte tontun kiinni! Oliko namnam? :-D

    Vielä viisi yötä, niin nähdään... siihen asti huokaillen katselen täällä kuvia. Ikävä jo omaa pikkuista!

    *pusut mussukoille*

    VastaaPoista