sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivä

Tänään on äitienpäivä. Aamu, jona esikoinen ei murissut herättäessäni hänet pikkuisten viereen, kun läksin tallihommille. Aamu, jona minulle oltiin ystävällisiä vielä kun tulin heppahommista, ja jona mies keräsi lapsukaiset "piiloon valmistautumaan", kun olin tullut heppahommista.

Riemullisena lapset, etunenässä naurava Ossi, tulivat ja lauloivat, ja ojensivat minulle sekä ostetun että itsetehdyt kortit, Merin koulussa tekemän lehtitelineen, kauniin kukka-T-paidan ( joka joutuu tosin odottelemaan laihempia aikoja... pitänee olla otettu, että minun luullaan olevan hoikkaa M-kokoa? ), ruusupuskan ( siis ruukkuruusun, jonka valitettavasti kuitenkin onnistun kuihduttamaan jo ennen juhannusta ), hienon Jorin valitseman sydänkakun ( joka tosin oli pakastekakku, ja juuri pakkasesta otettuna hiukan jäässä ) ja limpparia. Viimeisenä Jori tuli vielä syliini, ja sanoi, että hänellä on vielä minulle yks lahja. Sitten Jori otti minua kaulasta kiinni ja sanoi: "Äiti, minä  rakastan sut." Ihana!!!

Ei sitä tämän enemmän voikaan kaivata, kuin 6 ihanaa, suloista ja tervettä ikiomaa lasta. Ihana äitienpäivä!!

Kiaran äitiyden kunniaksi pikaräpsykuvat pennuista:

Jääkarhunpentuko? Maitomies.


Paimenpoika.


Kyökkipiika.

Kaskenviertäjä.

Lapsenpäästäjä.

Nyörinpunoja.

Kaikki.

5 kommenttia:

  1. Hyvää äitienpäivää! Herttaisia hetkiä ihmisperheelle ja onnea tietysti myös karvaiselle äidille :).

    Erilliset ihastelut ja huokaukset pentujen avautuneille simmmuille :).

    t. Minna M

    VastaaPoista
  2. Hyvää äitienpäivää enemmän ja vähemmän karvaisille äideille! Pennut muuttuvat päivä päivältä suloisemmiksi <3

    t. Liisa M

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi että pentuset ovat kasvaneet, ja näyttävät ylisöpöiltä auenneine silmineen <3

    Ja Kyökkipiika näyttää ihan Oodi-tyttöseltä parin viikon ikäisenä

    http://ainavalpas.blogspot.com/2009/12/reilu-2-viikkoa.html

    VastaaPoista
  5. Luojalle kiitos näillä kaikilla taitaa olla omat, maailman parhaat kodit jo tiedossa - ei voisi muuten tulla käymään laisinkaan.

    ...nimimerkillä "voisi olla muuten paimenpojan mentävä aukko skodan takakontissa" ...

    VastaaPoista